Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

COST jatkaa vahvana tutkimusyhteistyön verkottajana

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2016 13.36
Uutinen

Eurooppalaisen tutkimusyhteistyöverkoston COSTin jäsenmaiden edustajat antoivat vankan tukensa työlle ja sen jatkolle. Edustajat olivat 22.9. koolla Bratislavassa.

- COST-yhteistyöllä on ja ollut tärkeä merkitys eurooppalaisten tutkijaverkostojen vahvistamisessa ja tutkimuksen laadullisessa kehittämisessä. COST ja EU:n tutkimuksen puiteohjelma Horisontti 2020 täydentävät hyvin toisiaan. COSTin tarjoama rahoitus antaa käytännönläheisen mahdollisuuden lisätä jäsenmaiden kansallisten ohjelmien ja tutkijaryhmien välistä vuorovaikutusta, työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltonen sanoo.

Peltonen johti Suomen delegaatiota Bratislavan ministerikokouksessa.

Suomi on ollut erittäin aktiivinen COSTin jäsen. Parhaillaan on käynnissä yli 300 eri aiheiden tutkimusverkostoa.

- Suomi kannustaa Euroopan komissiota jatkamaan rahallista ja ei-rahallista tukeaan COST-toiminnalle myös Horisontti-ohjelman jälkeen seuraavassa puiteohjelmassa, Peltonen sanoo.

Myös komissio suhtautuu myönteisesti COSTin jatkoon.

COST-jäsenmaita ovat Euroopan unionin jäsenmaat, Bosnia-Hertsegovina, Islanti, Makedonia, Montenegro, Norja, Serbia, Sveitsi ja Turkki sekä Israel liitännäismaana.

www.cost.eu

Lisätietoja Tekesissä

Suomen COST-koordinaattori Juha Vaajoensuu
puh. 029 50 55898
[email protected]

 
Sivun alkuun