Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Elinkeinoministeri Katri Kulmunin puhe Finnish Travel Galassa 4.10.2019

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2019 20.00
Puhe

Arvoisat matkailualan ammattilaiset, hyvä juhlaväki, Kiitän lämpimästi Suomen matkatoimistoalan liittoa kutsusta Finnish Travel Galaan sekä mahdollisuudesta esittää tilaisuutenne aluksi valtiovallan tervehdys.

On hienoa nähdä koolla näin suuri joukko matkailualan ammattilaisia meiltä Suomesta ja myös ulkomailta. Illan aikana palkitaan vuoden matkailutekoja ja -ilmiöitä eri kategorioissa, kuten vuoden kotimainen matkakohde, vuoden matkailualan tulokas ja vuoden vastuullinen matkailuteko. Ehdokkaiden joukosta, Vuoden matkailukuvan nostaja -kategoriasta, löytyvät myös Visit Finlandin Rent a Finn -kampanja sekä Suoma ry:n 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja, jota TEM on tukenut kahden vuoden ajan. Elinkeinoministerinä olen tyytyväinen, että nämä kohteet ovat ansainneet paikkansa kilpailussa.

Gaala on hieno osoitus siitä, että Suomessa tehdään palkinnon arvoisia merkittäviä matkailutekoja, jotka edistävät Suomen matkailualan kilpailukykyä niin Suomessa kuin maailmalla. Palkintojenjaon ohella tämä ilta on erinomainen mahdollisuus käydä inspiroivia keskusteluja ja vahvistaa omaa yhteistyöverkostoa.

On kunnia olla mukana edistämässä matkailua – toimialaa, joka on viime vuosina kasvanut ja kansainvälistynyt muita toimialoja nopeammin. Matkailualan merkittävyys Suomelle huomioitiin myös hallitusohjelmassa. Matkailulla on tärkeä rooli esimerkiksi alueiden elinvoimaisuudelle ja Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeän työllisyystavoitteen toteutumiselle.

Tavoitteenamme on tuplata ulkomaalaisten matkailijoiden Suomessa käyttämän rahan eli matkailuviennin määrä vuoteen 2028 mennessä. Hallitus päätti syksyn budjettiriihessä osoittaa matkailuun 5 miljoonan euron lisämäärärahan, jonka turvin tuetaan matkailuyritysten ponnistuksia kohti tätä tavoitetta. Rahoitus edellyttää matkailuyritysten sitoutumista omalla panoksellaan tavoitteen edistämiseen. 

Hyvät kuulijat,

Tämän illan kilpailukategoriat kuvaavat hyvin matkailun keskeisiä osa-alueita. Menestyäkseen Suomen täytyy tarjota matkailijoille mieleenpainuvia ja monipuolisia kokemuksia. Suomen matkailukuvan edistäminen kotimaassa ja erityisesti ulkomailla vaatii kiristyvässä kilpailutilanteessa aiempaa enemmän resursseja ja mieleenpainuvia viestejä. Suomen matkailutarjontaa tulee nostaa esille houkuttelevasti, ajantasaisen tiedon tulee tavoittaa oikeat ihmiset oikeissa kanavissa ja inspiroida heidät matkustamaan.

Monissa asioissa olette ja olemme yhdessä onnistuneet. Suomi valittiin hiljattain yli sadan maan vertailussa vuoden 2019 parhaaksi luontomatkakohteeksi. Suomi arvioitiin parhaaksi luontokohteeksi ainutlaatuisen ja monimuotoisen eläinlajiston, ympäristön kestävyyden, kauniiden luonnon maisemien sekä hyvien luonnonsuojelutoimien ansioista.

Monimuotoinen luontomatkailu perustuu vahvalle yhteistyölle. Reilu vuosi sitten on tehty selvitys, jossa pohdittiin erämatkailun kasvunäkymiä. Tutkimuksessa kartoitettiin ensimmäistä kertaa erätalouden kokoa ja merkitystä Suomessa. Esimerkiksi kalastusmatkailu on osa erätaloutta ja siihen liittyvässä liiketoiminnassa on suuria kasvumahdollisuuksia.

Yksi luontomatkailun kasvavan kiinnostuksen kohde näkyy kansallispuistojen suosiossa. Maamme uusin kansallispuisto Hossassa, sekä kaikki muut 39. maamme kansallispuistoa kiinnostavat ja kasvattavat kävijämääränsä koko ajan. Luonto ja kansallispuistot ovat ottaneet vahvan paikan Suomen matkailussa.

Kansallispuistojen, kalastusmatkailun ja luonto- ja erämatkailun kasvava kiinnostus viestii osaltaan myös sitä, että luontomatkailu on kasvava trendi. Trendi, johon meidän on myös reagoitava entistä paremmin. Tässä hallitus tekee oman osansa ja olemme osoittaneet määrärahoja niin kalateihin kuin kansallispuistojen kunnostamiseen. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimella pyrimme tekemään suomalaisia maisemia entistä tutummiksi elokuvia katsoville ihmisille ympäri maailmaa.

Mielestäni luontomatkailun osalta on tärkeä kiinnittää jatkossa erityisesti huomioita siihen, miten voimme entistä paremmin yhdistää alan toimijat ja edistää kestävän luontomatkailun edellytyksiä. On syytä myös miettiä, miten voimme tehokkaammin tuotteistaa luontomatkailun palveluita, jotta ne tavoittavat matkailijat niin läheltä, kuin kaukaa.

Hyvät kuulijat,

Nykyään myös vastuullinen toimintatapa on kilpailukykyisen matkailuyrityksen toiminnan edellytys. Pitkäjänteisen menestyksen luomiseksi matkailualan on otettava huomioon taloudellisen kestävyyden rinnalla esimerkiksi ympäristöllinen kestävyys ja paikallisen kulttuurin kunnioittaminen ja edistäminen. Matkailijoiden ohjaaminen kohti vastuullisempia valintoja kuuluu valveutuneen matkailuyrityksen arkeen.

Matkailualan kestävä kasvu ja uudistuminen on huomioitu myös tämän vuoden aikana työ- ja elinkeinoministeriön johdolla päivitetyssä Suomen matkailustrategiassa. ”Yhdessä enemmän – kestävää kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun” on Suomen valtakunnallinen matkailustrategia vuosille 2019–2028. Visiona on olla Pohjoismaiden kestävimmin kasvava matkailukohde. Strategiassa on tunnistettu neljä painopistettä: kestävän kehityksen mukaisen toiminnan tukeminen, digitaaliseen muutokseen vastaaminen, saavutettavuuden kehittäminen matkailualan tarpeet huomioiden sekä kilpailukykyä tukevan toimintaympäristön varmistaminen.

Yhteistyön merkitys on vahva, mikä näkyy strategian nimessäkin. Strategian tehtävänä on toimia matkailualan toimijoiden – meidän kaikkien – yhteisenä ohjenuorana alan kehittämistyössä. Kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille teille, jotka olitte mukana kommentoimassa ja työstämässä Suomen yhteistä matkailustrategiaa. Nyt työ strategiassa tunnistettujen kehityskohteiden ja toimenpiteiden toteuttamiseksi kuitenkin vasta alkaa. Suomen matkatoimistoalan liitto on vahva yhteistyökumppani työ- ja elinkeinoministeriön tehtävässä koordinoida Suomen matkailupolitiikkaa. Toivon, että yhteistyö jatkuu tiiviinä jatkossakin.

Ladies and gentlemen,

It is always wonderful to be present in the event underlining the meaningfulness of tourism industry for Finnish society. Finnish Travel Gala with its award ceremony is an excellent way to show that in Finland we have several actors and acts in tourism industry worth of a reward. The candidates nominated in the different categories tonight should be used as showcases to promote the competitiveness of Finnish travel industry both in Finland and abroad.

My dear friends, you foster the growth and renewal of tourism industry. The development and growth can be led by examples and working together. 

Arvoisat juhlavieraat, arvostan Finnish Travel Galan tavoitetta nostaa esille matkailualan merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivotan teille kaikille oikein mukavaa iltaa.

Ladies and gentlemen, I wish you all pleasant evening.

Thank you. Kiitos.

 
Sivun alkuun