Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Esitys uusiutuvan energian tuotantotuen tarjouskilpailuista eduskuntaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 9.11.2017 13.23
Tiedote

Valtioneuvosto lähetti 9.11.2017 eduskunnan käsittelyyn hallituksen esityksen, johon sisältyy ehdotus uusiutuvan energian tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä.

Esityksen mukaan uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annettuun lakiin lisätään tarjouskilpailuun perustuvaa, teknologianeutraalia preemiojärjestelmää koskevat säännökset. Lisäksi tuulivoiman kompensaatioalueista annettuun lakiin lisätään viittaus preemion mukaiseen tukeen.

Tarkoitus on kilpailuttaa enintään 2 terawattitunnin (TWh) vuosituotanto. Tukitaso määräytyisi tarjousten perusteella. Arvion mukaan järjestelmän kokonaiskustannukset vuosina 2020–2035 olisivat enintään samaa tasoa kuin syöttötariffijärjestelmän kustannukset vuositasolla.

Sähkön tuottaja, jonka voimalaitos on tarjouskilpailun perusteella hyväksytty preemiojärjestelmään, voisi saada preemion mukaan määräytyvän tuen. Tuottaja olisi velvollinen tuottamaan hyväksytyn tarjouksen mukaisesti sähköä. Velvollisuuden noudattamatta jättämisestä tuottaja määrättäisiin maksamaan valtiolle alituotantokorvausta. Preemiojärjestelmän mukaiset oikeudet ja velvollisuudet olisivat voimassa määräajan, josta tukiajan enimmäispituus olisi kaksitoista vuotta.

Järjestelmän avulla edistetään uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämistä vuoteen 2030 kansallisesti ja Suomelle EU:ssa asetettujen tavoitteiden mukaisesti sekä kansallisten pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteiden mukaisesti.

Tavoitteena on lisätä investointeja uusiutuvan sähkön tuotantokapasiteettiin 2020-luvulle mentäessä kustannustehokkaasti ja kansantalouden kokonaisedun mukaisesti. Valmisteltu preemiojärjestelmä liittyy pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeeseen ”Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti”.

Preemiojärjestelmää koskevat säännökset sisällytettäisiin uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annettuun lakiin. Samalla syöttötariffijärjestelmä suljettaisiin uusien biokaasuvoimaloiden ja puupolttoainevoimaloiden osalta. Syöttöjärjestelmä on jo suljettu tuulivoimaloiden osalta.

Ehdotetut lait tulisivat voimaan VNA:lla säädettävänä ajankohtana, kun komission kanta preemiojärjestelmän soveltuvuudesta sisämarkkinoille on saatu. Säännös, jolla syöttötariffijärjestelmä suljettaisiin uusilta biokaasu- ja puupolttoainevoimaloilta, on kuitenkin tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Valtioneuvoston päätös verkossa osoitteessa: tem.fi/paatokset


Lisätiedot:
hallitusneuvos Anja Liukko, TEM, puh. 029 506 2078

 
Sivun alkuun