Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus jakoi 357 miljoonaa euroa kasvun vauhdittamiseen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2017 11.38
Tiedote

Hallitus päätti 2.2.2017 vuoden 2017 EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoituksen jaosta käytettäväksi rakennerahasto-ohjelman mukaisten hankkeiden tukemiseen. Hallitus jakoi myös samalla alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) -toimenpiteiden varat tälle vuodelle.

Rakennerahastojen avulla tuetaan kestävän kasvua ja työllisyyden edistämistä. Nyt jaettiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) varoja 346 miljoonaa euroa alueille ely-keskusten ja maakunnan liittojen päätettäväksi.

-Rahoituksella painotetaan tänä vuonna erityisesti pk-yritysten kansainvälistymistä, kotouttamista ja nuorten työllistymisen edistämistä. Hankkeiden tulokset näkyvät pitkäjänteisenä vaikutuksena monilla aloilla, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

-Lapin matkailun kehittämistä on rahoitettu viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 60 miljoonalla eurolla. Kansainvälisten yöpymisten määrä on samaan aikaan kaksinkertaistunut ja kiinalaisten kiinnostuksen heräämisen myötä boomi on vain kasvamassa. Ohjaamo-toiminta on taas monen nuoren ensimmäinen ovi matkalla kohti omia tavoitteita: työhön, koulutukseen, arkeen ja elämään. EU-rahalla saadaan hyvää aikaan, kun toimiva idea, rahoitus ja osaavat tekijät yhdistyvät, muistuttaa Lintilä.

AIKO-varat nopeisiin ja rohkeisiin avauksiin ja kokeiluihin

Alueellisten innovaatiot ja kokeilut -toimenpide (AIKO) tukee alueiden vahvuuksiin perustuvaa uudistumista kasvun ja työllisyyden varmistamiseksi. Aiko-toimenpiteet kylvävät siemeniä, joiden kasvua ylläpidetään rakennerahastojen hankkeilla.

-Tälle vuodelle valtion rahoitusta on 11 miljoonaan euroa. Uusista avauksista ja kokeiluista seuloutuvat parhaat ideat, joista syntyy uudet työpaikat ja yrittämisen muodot, toteaa ministeri Lintilä.

AIKO-rahalla on tuettu mm. Luonnonvarakeskus Luken kokeilemaa perunan viljelyä Pyhäsalmen kaivoksessa. Kaivoksen toiminnan päättyminen on käynnistänyt uusien liiketoimintamahdollisuuksien etsimisen. Kaivostiloihin tehdään tutkimus- ja tuotekehitysympäristö, jossa voidaan testata kasvintuotantoa. Uudella tuotantoteknologialla ja uudessa tuotantoympäristössä on mahdollista turvata kasviperäisten raaka-aineiden saanti ja raaka-aineen tasalaatuisuus ympäri vuoden.

Puolet AIKO-rahoituksesta käytetään valtion sekä kaupunkien, kasvukäytävien ja teemaverkostojen kasvusopimuksiin ja toinen puoli maakuntien ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) toimiin.

Jaettu rahoitus muodostaa toisiinsa linkittyvän kokonaisuuden: Aiko-toimenpiteet kylvävät siemeniä ja rakennerahastohankkeet luovat hyvän kasvualustan. Ohjelmakauden 2014-2020 EU-rahoitus on kaikkiaan 1,5 miljardia.

Määrärahojen jakautumisen eri alueille löytyy TEM:n verkkosivuilla osoitteesta http://tem.fi/maararahajaot

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Johanna Osenius, TEM, p. 029 506 4937

 
Sivun alkuun