Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

INKA-ohjelma on vahvistanut kaupunkien roolia yritysten innovaatiotoiminnassa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.11.2017 9.13
Tiedote

Kaupungit voivat entistä paremmin hyödyntää suuret investointinsa innovaatioiden kehitysalustoina. Yritykset saavat uusille tuotteilleen ja palveluilleen referenssit, ja tätä kautta avataan yrityksille myös uusia vientimahdollisuuksia.

 Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelmassa kehitysalustoina ovat olleet esimerkiksi uusien teknologioiden ja palveluiden demonstraatio- ja testialustat. Kehittäminen ja pilotointi on ohjelmassa toteutettu aidoissa kehitysympäristöissä käyttäjien, yritysten, korkeakoulujen ja kaupunkien yhteistyönä.

Ohjelma on tuonut innovaatiotoiminnan lähemmäs kaupunkien jokapäiväistä kehittämistä. Se on edistänyt kaupungeissa maankäytön, teknisen toimen, hankintatoimen ja elinkeinotoimen yhteistyötä innovaatiotoiminnassa. Juuri näitä osa-alueita kaupunkien elinvoiman kehittämisessä tulevaisuudessa tarvitaan. 

Kaupunkien rooli innovaatioympäristöjen kehittäjänä on merkittävä. Jatkossa tarvitaan kansallisia toimenpiteitä ja rahoitusta kaupunkien innovaatiotoiminnan ja sen ympärillä tehtävän yhteistyön vahvistamiseksi. Kaupunkien innovaatiotoiminnan kyvykkyyksien kehittämiseen on myös panostettava. Kilpailu kirittää kaupunkeja, mutta ohjelmarakenteen sijaan jatkossa tulee kiinnittää huomiota parempaan strategiseen koordinointiin ja aktiiviseen vuoropuheluun eri toimijoiden välillä.

Ohjelmalle asetettuja innovaatiopoliittisia tavoitteita pidetään edelleen relevantteina. Suurimmat haasteet ovat liittyneet etenkin ohjelman käynnistysvaiheessa hankkeiden valmistelua tukevan sopivan rahoitus- ja toimintamallin löytämiseen. Innovaatiorahoituskeskus Tekes on ollut kumppanina mukana osarahoittamassa toimijoiden välistä yhteistyötä sekä yritysten, korkeakoulujen ja kaupunkien hankkeita. Tekesin asiantuntijat ovat tuoneet myös kansallista ja kansainvälistä näkemystä ja ovat näin osaltaan kirittäneet kaupunkeja hankkeiden toteutuksessa.

Nämä havainnot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön Gaia Consulting Oy:ltä tilaamasta INKA-ohjelman loppuarvioinnista. Kyseessä ei ole perinteinen vaikuttavuusarviointi vaan tulevaisuussuuntautunut selvitys ohjelman toimintamalleista. Arviointia hyödynnetään uusien kumppanuusmallien rakentamisessa ja ekosysteemien kehittämiseen pohjautuvan innovaatiopolitiikan toteutuksessa.

INKA-ohjelma käynnistettiin vuonna 2014 osana innovaatiokeskittymien kehittämisen politiikkaa sekä osana valtion ja kaupunkien välistä kasvusopimusmenettelyä. Ohjelman toteutukseen on osallistunut 12 suurinta kaupunkiseutua. Ohjelman toteuttamiseen valtio on varannut erikseen määrärahat, joiden hallinnoinnista on vastannut Innovaatiorahoituskeskus Tekes. Ohjelma päättyy ensi vuoden alkuun mennessä.

Lisätietoja ohjelmasta

Arviointiraportti

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Mika Pikkarainen, TEM, puh. 029 506 3622
Team Finland -koordinaattori Markku Koponen, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 029 501 6026

 
Sivun alkuun