Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Irtisanotulle mahdollisuus työnantajan kustantamaan koulutukseen ja työterveydenhuoltoon

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2016 13.30 | Julkaistu suomeksi 20.10.2016 klo 13.35
Tiedote

Hallitus antoi 20.10.2016 eduskunnalle esityksen kilpailukykysopimuksessa sovittua muutosturvaa, työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa sekä työterveyshuoltoa koskevaksi lainsäädännöksi. Tarkoituksena on parantaa irtisanottujen mahdollisuuksia työllistyä uudelleen sekä tukea heitä työkyvyn ylläpitämisessä.

Hallitus esittää, että työnantajalle säädetään velvollisuus tarjota tuotannollisesta ja taloudellisesta syystä irtisanotulle työntekijälle mahdollisuus osallistua työnantajan kustantamaan työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen.

Lisäksi työnantajalla olisi velvollisuus järjestää irtisanotulle työntekijälle työterveyshuolto kuuden kuukauden ajan työntekovelvollisuuden päättymisestä lukien. Työnantajalla olisi oikeus saada tältä ajalta sairausvakuutuslain mukaista korvausta.

Ehdotetut velvollisuudet koskisivat työnantajia, joiden palveluksessa työskentelee säännöllisesti vähintään 30 työntekijää. Lisäksi edellytettäisiin, että työntekijä olisi työskennellyt työnantajan palveluksessa vähintään viiden vuoden ajan.

Kunnille ja valtiolle säädettäisiin vastaavat velvollisuudet virkamiesten ja viranhaltijoiden osalta.

Ehdotetut muutokset lainsäädäntöön perustuvat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 29.2.2016 solmimaan kilpailukykysopimukseen. Esitys on valmisteltu kolmikantaisesti kesän ja syksyn 2016 aikana.

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi työsopimuslakia, merityösopimuslakia, kunnallisesta viranhaltijasta annettua lakia, valtion virkamieslakia, yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia, yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annettua lakia, työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annettua lakia, julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia, työterveyshuoltolakia, sairausvakuutuslakia, työttömyysturvalakia ja tuloverolakia.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017.

Valtioneuvoston päätös

Lisätiedot:
vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner, TEM, puh. 029 504 9001

 
Sivun alkuun