Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät maakunnille

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 5.4.2018 14.34
Tiedote

Maakunnat vastaavat vuodesta 2020 lähtien nykyisin ELY-keskusten ja TE-toimistojen tarjoamista julkisista työvoima- ja yrityspalveluista (kasvupalvelut). Poikkeuksen muodostaa Uudenmaan erillisratkaisu, jossa näiden palvelujen järjestämisvastuu on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten muodostamalla kuntayhtymällä.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen 5.4.2018. Muutos on osa maakuntauudistusta.

Parempia palveluja sekä työnhakijoille että työnantajille

Nykyiset työhakijoiden, työnantajien ja yritysten palvelut eivät siirry maakunnille sellaisinaan, vaan samalla uudistetaan palvelujen sisältöä ja niiden tuottamisen tapaa.

Maakunta päättää omaan toimintaympäristöönsä parhaiten soveltuvista palvelumalleista, kuitenkin niin, että henkilöasiakkaiden yhdenvertaiset oikeudet varmistetaan. Jokaisessa maakunnassa tulee järjestää rekrytointi- ja osaamisen kehittämispalveluja. Lisäksi voidaan järjestää yritystoimintaan ja yrittäjyyteen, innovaatioiden kehittämiseen, ja kansainvälistymiseen liittyviä palveluja.

Mitkä kasvupalvelut?

Kasvupalveluilla tarkoitetaan työnhakijoiden, työnantajien ja yritysten palveluja. Kasvupalveluja ovat esimerkiksi työnvälitys, työnhakijoiden osaamisen kehittäminen, rekrytointipalvelut tai erilaiset tuet ja asiantuntijapalvelut yritysten liiketoiminnan kehittämiseen.

Tarjottavista palveluista säädetään tarkemmin laissa julkista rekrytointi- ja osaamispalveluista, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa.

Uudet lait mahdollistavat myös markkinoiden laajemman hyödyntämisen palvelujen tuottamisessa. Tällä tavoitellaan paremmin räätälöityjä palveluja sekä uusia ratkaisuja siihen, että työnhakijat ja työnantajat löytävät toisensa paremmin.

Kaikki merkittävää julkista vallan käyttöä sisältävät tehtävät, esimerkiksi tukiin tai korvauksiin liittyvät päätökset, säilyvät edelleen viranomaistehtävinä. Sen sijaan vaikkapa työnvälitykseen liittyviä palveluita voi saada jatkossa entistä enemmän myös yksityisiltä ja julkisilta yrityksiltä sekä järjestöiltä.

Allianssimalli mahdollistaa voimavarojen yhdistämisen

Hallitus kannustaa toteuttamaan maakunnallisia työvoima- ja yrityspalveluita sekä kunnallisia elinvoimapalveluita yhteistyössä allianssimallin avulla. Allianssimalli mahdollistaa maakunnan järjestämien kasvupalvelujen ja kunnallisten elinvoimapalvelujen resurssien yhdistämisen.

Käyttäessään allianssimallia, maakunta sopii asiasta alueensa kuntien kanssa. Maakunta ja ne kunnat, jotka haluavat mukaan allianssiin, kilpailuttavat mukaan otettavat muut palveluntuottajat neuvottelumenettelyllä. Hanke resursoidaan yhdessä ja sen tavoitteet määritellään yhdessä. Riskit ja hyödyt jaetaan kaikkien osapuolten kesken.

Esitys täydentyy palvelut määrittelevällä lainsäädännöllä

Rekrytointi- ja osaamisen kehittämispalveluja sekä kotoutumisen edistämistä koskevat hallituksen esitykset ja laki alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen rahoittamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa 2018. Lisäksi nyt annettua hallituksen esitystä täydennetään vielä joiltakin osin.

Hallituksen esitys on osoitteessa tem.fi/paatokset

Usein kysyttyjä kysymyksiä kasvupalveluista ja aluekehittämisestä

Tilaisuuden esitysmateriaali

Tiedotustilaisuuden tallenne

Lisätietoa: tem.fi/kasvupalvelut

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Jannika Ranta, p. 050 340 2250
työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, p. 050 574 0236
kehittämispäällikkö Jarkko Tonttila, TEM, p. 029 506 0069
neuvotteleva virkamies Elina Isoksela, TEM, p. 029 506 3719

 
Sivun alkuun