FI EN

Kilpailukyvyn korkean tason työryhmä sopi tulevasta työohjelmasta

Työ- ja elinkeinoministeriö 24.1.2019 12.01
Uutinen

EU:n korkean tason kilpailun ja kasvun työryhmä kokoontui Brysselissä 24.1.2019. Työryhmä hyväksyi uuden työohjelman seuraavan 18 kuukauden jaksolle, jolloin ryhmän työtä luotsaa suomalainen puheenjohtaja.

Työ- ja elinkeinoministeriön EU- ja kansainvälisten asioiden johtaja Janne Känkänen johtaa puhetta ryhmässä Romanian, Suomen ja Kroatian EU-puheenjohtajuuskausilla, tammikuusta 2019 kesäkuuhun 2020 saakka. Työryhmässä on korkean virkamiestason edustus kaikista 28 EU-jäsenmaasta.

– Työohjelma keskittyy seuraavan viiden vuoden tavoitteisiin ja yhdessä määrittelemiimme Euroopan globaalin kilpailukyvyn kannalta keskeisimpiin kysymyksiin, Känkänen kertoo.

– On tärkeää huolehtia Euroopan talouskasvusta, mutta samalla tärkeää on se, että kasvu on kestävää. Kestävä kasvu on yhteinen tekijä kaikille politiikkatoimille, joita ryhmä EU:lle suosittaa tuleville viidelle vuodelle tästä eteenpäin, Känkänen täsmentää.

Känkäsen mukaan korkean tason virkamiesryhmässä jäsenmaat oppivat ymmärtämään toistensa suurestikin poikkeavia lähtökohtia. Se helpottaa yhteisten näkemysten muodostamista kilpailukykyasioita korkeimmalla poliittisella tasolla linjaavassa EU:n kilpailukykyneuvostossa ja EU:n päämiesten tapaamisissa.

– Suomelle puheenjohtajuus tässä ryhmässä on ensimmäinen laatuaan ja iso vaikuttamisen paikka, Känkänen kiteyttää.

Valmisteleva rooli

Korkean tason työryhmä ohjaa isoa tulevaisuudenkuvaa ja työssä tarvitaan pitkälle tulevaisuuteen ulottuvaa näkökulmaa. Tapaamisissa myös valmistellaan kilpailukykyneuvoston kokouksia, joissa EU-maiden ministerit kokoontuvat päättämään EU:n kilpailukykyyn ja kasvuun liittyvistä toimista. 

Korkean tason työryhmässä käsitellään laajoja kysymyksiä, jotka vaikuttavat EU:n kilpailukykyyn. Teemoja ovat muun muassa kestävä kasvu, työn murros, digitaalinen talous ja tekoäly. Tavoitteena on vahvistaa EU:n mahdollisuuksia globaalissa kilpailussa maailman muiden talousmahtien, kuten Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa.

Lisätiedot:
EU- ja kansainvälisten asioiden johtaja Janne Känkänen, TEM, p. 029 506 4200