Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kilpailunrajoitusten ja kilpailuneutraliteetin valvonta tehostuu

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 24.5.2018 13.30
Tiedote

Hallitus esittää 24.5.2018 kilpailulakiin muutoksia, jotka tehostaisivat kilpailunrajoitusten ja kilpailuneutraliteetin valvontaa. Muutokset selventävät Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) toimivaltaan, menettelyyn ja tiedonsaantiin liittyviä säännöksiä.

Muutokset liittyvät mm. KKV:n tekemiin tarkastuksiin, eri tahojen tietojenantovelvollisuuteen virastolle ja tietojenvaihtoon viranomaisten välillä. Lisäksi KKV voisi saada tiettyjen kilpailunrajoitusten valvontaa varten velvoitteidenhoitoselvityksen Harmaan talouden selvitysyksiköltä ja verotustietoja Verohallinnolta.

Lisäksi kilpailulain neutraliteettisäännöksiin ehdotetaan lisättäväksi kirjanpidon eriyttämissäännös, jonka mukaan kunnan, kuntayhtymän, maakunnan, valtion tai niiden määräysvaltaan kuuluvan yksikön tulee pitää taloudellisesta toiminnastaan erillistä kirjanpitoa. Säännös mahdollistaisi KKV:lle nykyistä tehokkaamman markkinaperusteisen hinnoittelun valvonnan, kun julkinen taho tai sen määräysvallassa oleva yksikkö harjoittaa sekä taloudellista toimintaa kilpailutilanteessa markkinoilla että muuta toimintaa.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Kirjanpidon eriyttämisvelvollisuutta koskeva säännös ja tulevia maakuntia koskevat muutokset tulisivat voimaan uusien maakuntien aloittaessa toimintansa vuoden 2020 alusta.

Esitys löytyy sivulta tem.fi/paatokset

Lisätiedot:
hallitusneuvos Virve Haapajärvi, TEM, p. 029 504 7027

 
Sivun alkuun