Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Monipaikkaisen ja paikkariippumattoman työn lisäämisestä kuulemistilaisuus Oulussa 20.1.

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.1.2020 9.19
Tiedote
Asiakaspalvelutilanteessa työpöydän ääressä virkailija keskustelee asiakkaan kanssa.

Työn monipaikkaisuuden ja paikkariippumattoman työn lisäämisen mahdollisuuksista keskustellaan maanantaina 20.1.2020 Oulussa. Selvityshenkilö Tytti Määttä järjestää kuulemistilaisuuden osana työ- ja elinkeinoministeriön elokuussa tilaamaa selvitystä, missä tarkastellaan elinkeinoministerin alaisten julkisten palveluiden alueellista läsnäoloa.

Selvityshenkilö avaa tilaisuudessa kohdeorganisaatioiden henkilöstölle ja sidosryhmille puolivälin havaintojaan, joiden pohjana ovat laajat haastattelut ja kyselyaineistot. Lisäksi Määttä kuulee Oulussa organisaatioiden ja sidosryhmien näkemyksiä ja käy jatkokeskusteluja tavoitteista. Tilaisuutta voi seurata verkkolähetyksenä. Tilaisuudessa puhetta johtaa selvityksen ohjausryhmän puheenjohtaja, elinkeinoministeri Mika Lintilän valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen.

- Monipaikkaisuuden ja paikkariippumattomuuden nykyistä laajempi käyttöönottaminen edellyttää johtamiselta yhteisten pelisääntöjen sopimista. Myös työn käytännöt, viestintätavat, työntekijän tavoitettavuus, sekä laadun ja tulosten mittaaminen ovat työn johtamisessa avainasemassa, kertoo Tytti Määttä välihavainnoistaan.

Elinkeinoministerin alaisessa valtionhallinnossa ja alaan kuuluvissa organisaatioissa on Määtän mukaan mahdollisuuksia vahvistaa alueellista läsnäoloa koko Suomessa.

- Tarvitsemme alueellisten mahdollisuuksien parempaa tunnistamista, jotta alueellinen läsnäolo toteutuu parhaalla vaikuttavalla tavalla, summaa Määttä. Selvitystyö julkistetaan maaliskuun lopussa.

Sanna Marinin hallitusohjelmassa on nostettu vahvasti esille alueiden elinvoiman edistäminen ja paikkariippumattoman työn sekä monipaikkaisuuden hyödyntäminen. Parhaillaan alueellistamislainsäädäntöä uudistetaan kuntaministeri Sirpa Paateron johdolla siten, että lainsäädäntötyön pohjaksi laaditaan alueellistamisen strategia valtiovarainministeriön asettamassa hankkeessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä selvitystyö tehdään yhteistyössä valtiovarainministeriön hankkeen kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi.

Määtän selvitystyö koskee elinkeinoministerin alaisia organisaatioita

Elinkeinoministerin alaan kuuluu tehtäviä työ- ja elinkeinoministeriöstä ja ELY-keskuksista sekä hallinnonalan organisaatioista Energiavirasto, Innovaatiorahoituskeskus Business Finland ja Business Finland Oy, Geologian tutkimuskeskus sekä yhtiöistä Finnvera Oy, Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Näissä organisaatioissa työskentelee yhteensä noin 3 700 henkeä.

Selvityshenkilö Määtän työtä tukee ohjausryhmä, johon kuuluvat edustajat kohdeorganisaatioista sekä valtiovarainministeriöstä, Valtion työmarkkinalaitoksesta, Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestöstä ja Ammattiliitto Prosta. Puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen ja varapuheenjohtajana Timo Reina Suomen Kuntaliitosta.

Lisätiedot:

selvityshenkilö, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä, p. 044 7255 220
valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen, TEM, p. 050 511 174

 
Sivun alkuun