Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Palveluyhteistyönä toteutettava monialainen työllisyyspalvelu käynnistyy Seinäjoella toukokuussa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 11.4.2019 14.29
Uutinen

Kasvupalvelupilottien valmistelu on edennyt maakunta- ja sote-uudistuksen kaatumisesta huolimatta. Pilottien valmistelua on tehty aluelähtöisesti alueiden tarpeet edellä. Reformin kaatumisen vuoksi pilotit keskittyvät nyt entistäkin vahvemmin palveluiden kehittämiseen.

Monella alueella yhtenä keskeisenä pilotoinnin kohteena on viranomaistahojen keskinäisen yhteistyön tiivistäminen. Etelä-Pohjanmaan palveluallianssi on hyvä esimerkki tällaisesta tiiviistä yhteistyöstä. Palveluallianssisopimus allekirjoitettiin Seinäjoen kaupunki, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto ja ELY-keskus, Koulutuskuntayhtymä Sedu ja Kelan Keskinen vakuutuspiiri kanssa 1.4.2019. 

Seinäjoella keskitetään monialaiset työllisyyspalvelut toukokuussa yhteen paikkaan. Tiloissa saavat 13.5. lähtien muun muassa urasuunnittelun ja työnhaun palvelua alle 30-vuotiaat. Syksyllä toiminta laajenee koskemaan myös 30 vuotta täyttäneitä. Palvelua tarjoavat nuorten Ohjaamo ja aikuisten monialainen ohjaamo Aimo. Palvelun piirissä ovat työmarkkinatukeen oikeutetut seinäjokiset. 

Palveluyhteistyösopimukset perustuvat siihen, että toiminnan tavoitteet on sovittu yhteisesti ja toiminta myös suunnitellaan yhteistyössä. Jokainen organisaatio tuo mukaan oman asiantuntemuksensa ja palvelunsa. Osa palveluista ostetaan palveluntuottajilta. Palvelukokonaisuutta kehitetään erityisesti asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisesti.

- Seinäjoella palveluallianssin tavoitteena on tehostaa ja yhtenäistää työmarkkinatukea saavien seinäjokisten työnhakijoiden palvelua ja -prosessia. Asiakkaan kokonaistilanne arvioidaan varhaisemmin ja kattavammin. Tavoitteena on nostaa aktivointiastetta ja ohjata asiakkaita palvelujen piiriin ja myös yhä enemmän suoraan avoimille työmarkkinoille. Viranomaisten keskinäinen yhteistyö sekä palveluntuottajien osaamisen hyödyntäminen varmasti parantavat myös palvelujen vaikuttavuutta, arvioi vastuuvalmistelija Jari Aaltonen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Keväällä käynnistyy myös useita muita pilotteja, joiden tavoitteena asiakaslähtöisyyden ja vaikuttavuuden parantaminen niin työnhakija- kuin työnantaja-asiakkaiden palveluissa. Palveluiden kehittämistä laajalla rintamalla halutaan jatkaa. Siitä hyötyvät asiakkaat ja se helpottaa työllisyysasteen nostamista entisestään.

 
Sivun alkuun