Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pienempien sote-yritysten ja järjestöjen valmennus Soteuttamoissa ja Kiihdyttämöissä jatkuu

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 27.3.2019 10.07
Uutinen

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Sitran 25.3.2019 järjestämässä Vauhdita sote-palvelutuotanto lentoon -tilaisuudessa tuotiin esille työkaluja sote-alalla toimivien pienten ja keskisuurten yritysten ja palveluja tuottavien järjestöjen liiketoiminnan kehittämiseen ja verkottumisen edistämiseksi. Tapahtumassa esiteltyjen Soteuttamo- ja Sote-kiihdyttämö-työkalujen avulla voidaan edistää monipuolista ja innovatiivista sote-palveluntuotantoa.

Konseptien toteuttaminen ja jatkokehittäminen siirtyvät nyt Sitralta ELY-keskusten yrityspalveluihin. Parhaillaan selvitetään, kuinka valtakunnallinen koordinaatiohanke voisi toimia alustana ELY-keskusten ja TE-toimistojen toimenpiteille sote-alan yritysten tukemiseksi toimintaympäristön muutoksessa. Koordinaatiovastuu ESR-hankkeesta on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksella.

Jatkohankkeeseen liittyvät avoimet sparraus- ja yhteiskehittämistyöpajat pidetään 7.5.2019 ja 18.6.2019 Helsingissä. Lisätietoja työpajoista tulee myöhemmin.

– Vaikka sote-uudistus ei toteutunut tällä hallituskaudella, on edelleen pohdittava, miten pk-yritysten ja järjestöjen roolia saadaan säilytettyä ja vahvistettua muutoksessa olevilla sote- ja kasvupalvelumarkkinoilla. Suuret terveysalan yritykset ovat haukanneet yhä suuremman osan markkinoista. Työ- ja elinkeinoministeriön roolina on edistää sellaista tulevaisuutta, jossa myös muilla kuin isoilla toimijoilla on mahdollisuus säilyttää ja vahvistaa omaa palvelu- ja kilpailukykyään uudistuvilla palvelumarkkinoilla”, sanoo ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman työ- ja elinkeinoministeriöstä. 

Pk-yrityksillä on tärkeä rooli luoda uusia innovatiivisia ja vaikuttavia palveluita. Palveluiden kehittämistä ja uusia innovaatiota tarvitaan, jotta kyetään vastamaan mm. ikääntymisen aiheuttamiin terveysmenojen kasvuun. Eri alueiden elinkeinoelämän ja monipuolisen palvelutuotannon vahvistaminen väestön tarpeita vastaaviksi edellyttää aktiivisuutta jo nyt.

Valmiit, hyväksi testatut konseptit hyödynnettäväksi

Sitran järjestämät ensimmäiset Soteuttamo-tilaisuudet käynnistyivät vuonna 2017. Tähän mennessä on järjestetty yhteensä 91 tilaisuutta, joissa on käynyt yhteensä runsaat 4 800 osallistujaa. Soteuttamoissa on syntynyt uusia kumppanuuksia: yhteistyösopimuksia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mikä tuli selvästi esille Vauhdita sote-palvelutuotanto lentoon -tapahtuman puheenvuoroissa. TEM on ollut mukana rahoittamassa lähes 20:tä Soteuttamo-tilaisuutta sekä kahta Sote-kiihdyttämö-pilottia. 

Sote-kiihdyttämöt ovat pitkäkestoisempia valmennusohjelmia, jotka vahvistavat pk-palveluntuottajien kilpailu- ja muutoskykyä. Organisaatioita on sparrattu mm. liiketoimintamallien kehittämisessä, asiakasymmärryksen kasvattamisessa, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mallintamisessa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Tietoa Soteuttamo- ja Kiihdyttämö-toiminnasta löytyy Sitran sivuilta.

Pelkästään Soteuttamoissa uuden toimijan kanssa verkottui 63 prosenttia palautetta antaneista ja lähes kaikki (96 %) toivoivat vastaavanlaisia tilaisuuksia lisää. Soteuttamon kaltaisille tapahtumille on siis kysyntää. 

– Nämä luvut kertovat paitsi painavasta tarpeesta vastaaville kehitysohjelmille myös sosiaali- ja terveysalalla toimivien pk-yritysten ja palveluita tuottavien järjestöjen halusta kehittää toimintaansa”, tiivistää Sitran Ihminen edellä -avainalueen projektijohtaja Tuula Tiihonen

Toimintaympäristö muuttuu joka tapauksessa, ja myös pienten palveluntuottajien on pystyttävä ennakoimaan miten kansalliset ja globaalit megatrendit heidän liiketoimintaansa vaikuttavat.

Tutustu myös

 
Sivun alkuun