Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen apua vaikuttavuusinvestoinneista

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.3.2019 7.57
Tiedote

Pian käynnistyvä hanke tarjoaa työllistymistä edistäviä palveluja pitkäaikaistyöttömille useiden TE-toimistojen alueella. Tulosperusteinen rahoitusmalli kannustaa palveluntuottajia palvelemaan työnhakijoita yksilöllisesti ja edistämään mahdollisimman pysyvien työsuhteiden syntymistä.

Työ- ja elinkeinoministeriö ja S-Pankki-konserniin kuuluva Epiqus Oy ovat solmineet sopimuksen tulosperusteisen työllistämishankkeen, Työllisyys-SIB:n toteuttamisesta. Viisivuotinen hanke alkaa kuluvan kevään aikana.

Hankkeen tavoitteena on tarjota ja kehittää työllistymistä edistäviä palveluja pitkään työttömänä olleille eri puolella maata. Samalla testataan taloudellisten kannusteiden merkitystä työllisyyspalveluissa, jotka tuotetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä.

– Haluamme yli vuoden työttöminä olleille paremmin räätälöidyt palvelut, koska he ovat eniten palvelujen tarpeessa, sanoo TEM:n johtava asiantuntija Timo Lindholm.

– Työllisyys-SIB on samalla ennakkoluuloton kokeilu, toimiiko tällainen malli nykyisiä keinoja paremmin auttamaan pitkäaikaistyöttömiä takaisin työmarkkinoille, Timo Lindholm jatkaa.

Sijoittajat kantavat taloudellisen riskin

TEM:n tavoitteena on saada 3000 työnhakijaa hankkeen palveluiden piiriin viiden vuoden aikana. Asiakkaat valitaan ensin orientaatiojaksoon satunnaisotannalla TE-toimistoittain. Tälle joukolle tarjotaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa mahdollisuutta osallistua hankkeen palveluihin.

Työllisyys-SIB -hankkeen vaikuttavuus saadaan selville vertaamalla palveluihin osallistuvien toteutuneita palkkatuloja taustatekijöiltään samankaltaisten työttömien joukolle ennustettuihin palkkatuloihin. TEM maksaa sijoittajille tulospalkkioita vain, jos palveluihin osallistuvien työttömien työllistymisen myötä kertyvä palkkasumma on suurempi kuin verrokkiryhmän ennuste.

 Tiedot palkkasummista saadaan vuosittain verohallinnolta.

– SIB-mallin hienous on, että valtio hankkii suoritteiden sijaan vaikuttavuutta. Valtion raha liikkuu vasta, kun tulokset on todennettu, työministeri Jari Lindström kommentoi.

Julkinen talous hyötyy hankkeen tuloksista suoraan kahta kautta: säästyneinä työttömyysetuuksina ja palkkatuloista maksettavien verojen kasvuna.

Mikä SIB?

Tulosperusteinen rahoitussopimus eli SIB (Social Impact Bond) on yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Siinä julkinen sektori, sijoittajat, järjestöt ja yritykset yhdistävät voimansa yhdessä sovitun yhteiskunnallisen haasteen ratkaisemiseksi. Hankkeelle asetetaan tarkat tulostavoitteet ja mittarit niiden saavuttamisen seurantaan, ja toiminta rahoitetaan sijoittajilta kerätyin varoin. Sijoittajat kantavat myös hankkeen taloudelliset riskit, ja julkinen sektori maksaa vain saavutetuista tuloksista.

– Pitkään työttöminä olleiden joukossa on paljon osaamista ja sitä kautta työllistymisen mahdollisuuksia. Tarjoamalla heille räätälöidympiä palveluja kaikki voittavat – työnhakijat itse, julkinen talous sekä osaajia etsivät yritykset eri puolella Suomea, työministeri Jari Lindström sanoo.

– Haluamme omalta osaltamme edistää sitä, että yhä useampi osaava suomalainen pääsee takaisin työelämään. Uskoisin myös, että monille sijoittajille tällaiseen hankkeeseen osallistuminen on suoranainen kunnia-asia, vaikuttavuussijoittamisen johtaja Jani Kempas S-Pankista sanoo.

TEM on hankkeen tilaaja ja hankekokonaisuudesta vastaa S-Pankin varallisuudenhoitoliiketoiminta. Sijoituksien kerääminen alkaa Työllisyys-SIB-pääomasijoitusrahastoon myöhemmin kuluvana vuonna.

SIB-mallin Suomeen tuonut Sitra on toiminut hankkeen neuvonantajana. Sitralla on tärkeä rooli esimerkiksi hankkeen yhteiskunnallisen hyödyn mallinnuksessa.

Lisätietoja:

Timo Lindholm, johtava asiantuntija, TEM, p. 0295 047 215, [email protected]
Jami Arvola, työministerin erityisavustaja, TEM, p. 050 447 1255, [email protected]
Jani Kempas, vaikuttavuussijoittamisen johtaja, S-Pankki, p. 050 074 8597, [email protected]

 
Sivun alkuun