Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Selvityshenkilö Holm: Myös Itä- ja Pohjois-Suomen rataosuuksia on kehitettävä

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 11.3.2019 14.00
Tiedote

Tuoreen selvityksen mukaan Suomen rataverkkoa pitäisi kehittää tasapuolisesti sekä henkilöliikenteen että elinkeinoelämän kuljetusten näkökulmasta. Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon rataosuuksia ja yhteyksiä olisi parannettava alueiden vetovoiman varmistamiseksi.

Alueiden saavutettavuus on oleellista yritysten sijoittumispäätösten, työvoiman saatavuuden ja matkailun kannalta.    

– Koska henkilöjunaliikenne ei ole ajallisesti tehokas liikkumismuoto henkilöautoon verrattuna Itä-Suomesta pääkaupunkiseudulle, henkilöjunaliikenne ei ole kasvanut. Itä-Suomen heikko saavutettavuus vaikeuttaa osaltaan sen elinkeinoelämän ja matkailun kehitystä. Myös liityntäyhteyksien toimimattomuudella on osin vaikutusta siihen, että junamatkustaminen ei ole kehittynyt suotuisasti, toteaa selvityshenkilö Pasi Holm.

Holm ehdottaa, että elinkeinoelämän kuljetusten painoarvoa pitäisi lisätä, kun ratahankkeita suunnitellaan. Näin on toimittu Ruotsissa. Viimeisten 15 vuoden aikana Suomen rataverkon kehittämisen painopisteenä on ollut henkilöliikenne. Elinkeinoelämän kuljetusten painoarvon väheneminen syrjäyttää elinkeinoelämän kannalta tärkeitä ratahankkeita.

Henkilöjuna- ja tavarajunaliikenteen sovittaminen yhteen on jo nykyisin hankalaa Savon radalla. Tilanne uhkaa pahentua, jos Pohjois-Savoon suunnitellut uudet biotuotetehtaat toteutuvat. 

Kajaanin yöjunan palauttaminen auttaisi työmatkailijoita

Kainuusta ja Pohjois-Savosta ei ole nykyään sellaista junayhteyttä, jolla matkustajille jäisi koko päivä aikaa työskennellä Helsingissä. Holm ehdottaa yhteyden palauttamista. 

– Liikenne- viestintäministeriön vuoden 2010 selvityksen mukaan Kainuun yöjunaliikenne vaatisi alle 1,5 miljoonan euron tuen vuodessa. Tuki Kainuun yöjunamatkaa kohden olisi noin 50 prosenttia – sama kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen tuki nykyään, Holm vertaa.

– Itä- ja Pohjois-Suomessa vieraillessani rautatieliikenteen kehittäminen on noussut keskusteluissa avainkysymykseksi alueen elinvoiman kannalta. Saavutettavuudella on iso merkitys myös matkailulle. Olen erittäin ilahtunut siitä, että selvityksessä on löydetty useita, varsin konkreettisia kehittämisehdotuksia. Pidän ehdotusta Kainuun yöjunan uudesta aikataulusta erittäin kiinnostavana, kiittää elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Taustaa

Elinkeinoministeri Lintilä asetti Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtajan Pasi Holmin tehtäväänsä 21.12.2018. Tehtävänantona on selvittää Helsinki–Kajaani-junayhteyksien vaikutuksia pääasiassa Kainuun ja Pohjois-Savon sekä niiden lähialueiden elinvoiman ja matkailun kehittämiseen. Tehtävänanto laajeni käsittämään myös Pohjois-Karjalan.

Lisätiedot
tutkimusjohtaja Pasi Holm, Taloustutkimus, puh. 050 374 7462
elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, p. 050 575 4118

 
Sivun alkuun