Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Seminaari ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.9.2017 9.30
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää 6.10.2017 klo 10.00–12.15 Helsingissä kutsuseminaarin ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä. Seminaari kokoaa yhteen asiantuntijoita keskustelemaan ja etsimään aiheeseen uusia tutkimuksellisia näkökulmia. Lisäksi tavoitteena on kehittää ydinjätehuollon viestinnän keinoja kansallisesti ja kansainvälisesti. Seminaarin avaa teollisuusneuvos Liisa Heikinheimo TEM:stä.

Seminaarissa tutkijatohtori Matti Kojo, tutkija Tuuli Vilhunen ja tutkimusassistentti Anna-Riikka Aarnio Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulusta esittelevät tutkimustuloksiaan. Kojon vetämä tutkimusryhmä on selvittänyt käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeen medianäkyvyyttä Suomessa ja Ruotsissa, sekä suomalaisten suhtautumista Fennovoima Oy:n ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeen eettisiin kysymyksiin ja yrityksen vuonna 2016 esittämiin vaihtoehtoisiin loppusijoituspaikkakuntiin.

Seminaarissa puheenvuoron saa myös vanhempi asiantuntija Timo Seppälä Insinööritoimisto Saanio & Riekkolasta. Seppälä kertoo kokemuksistaan loppusijoituksen viestintätehtävissä ja oppimistaan ydinjätehuollon viestinnän menestystekijöistä.

Seminaarin viimeisessä alustuksessa sosiologian professori Tapio Litmanen Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta kertoo kaivosalan sosiaalisen toimiluvan käsitteestä ja johdattaa keskustelua sosiaalisen toimiluvan soveltuvuuteen ydinjätehuollossa.

Suomessa ydinjätehuoltoa koskevaa yhteiskunnallista tutkimusta rahoittaa pääasiassa valtion ydinjätehuoltorahasto (VYR). Rahasto toimii valtion talousarvion ulkopuolella työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa.

Rahasto jakaa rahaa ydinjätehuollon tutkimukseen kansallisen ydinjätehuollon tutkimusohjelman (KYT2018) kautta. Ohjelman keskeisenä tavoitteena on osaltaan varmistaa ydinjätehuollon kansallisen asiantuntemuksen jatkuva saatavuus, edistää tieteellistä ja korkeatasoista osaamista sekä lisätä yleistä tietämystä ydinjätehuollon alalla.

Seminaarin ohjelma ja lisätietoa tutkimusohjelmasta löytyy kansallisen ydinjätehuollon tutkimusohjelman verkkosivuilta osoitteessa http://kyt2018.vtt.fi/

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Liisa Heikinheimo, TEM, puh. 029 504 7035
erityisasiantuntija Linda Kumpula, TEM, puh. 029 506 0125

 
Sivun alkuun