Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

SME Assemblyn pääaiheena pk-yritysten kestävä kasvu

Ministry of Economic Affairs and Employment
Julkaisuajankohta 21.11.2019 13.37
Uutinen

Yli 99 % EU-alueen yrityksistä on pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Siksi pk-yritykset ovat keskeisiä hyvinvoinnin ja kasvun luojia kaikkialla Euroopassa. Helsingissä 25.-27.11. järjestettävä SME Assembly on vuoden tärkein EU-tason pk-yrittäjyyden tapahtuma ja samalla EU:n pk-yritysviikon päätapahtuma. Tapahtuman järjestävät työ- ja elinkeinoministeriö ja Euroopan komissio.

Vuosittain EU-puheenjohtajamaassa järjestettävässä Assemblyssä keskustellaan EU:n pk-yrityspolitiikasta sekä toimenpiteistä, joilla vahvistetaan pk-yritysten toimintaedellytyksiä. Pk-yrityspolitiikka tulee olemaan vahvasti esillä myös pian aloittavan uuden komission agendalla.

Tällä kertaa tapahtumassa keskitytään muun muassa pk-yritysten kestävään kasvuun, kestävään rahoitukseen, työn tulevaisuuteen sekä osaamiseen ja omistajanvaihdoksiin. Tapahtuman avaa tiistaina 26.11. TEM:n valtiosihteeri Jari Partanen, jonka jälkeen professori Dan Isenberg pitää tapahtuman key note -puheenvuoron pk-yritysten innovaatiovetoisesta kasvusta.

SME Assembly kokoaa yhteen lähes 500 henkilöä muun muassa ministeriöistä, yrityksiä kehittävistä organisaatioista, yrityksistä ja yrittäjäjärjestöistä. Tapahtumaan osallistuvat lisäksi jokaisen EU-maan nimeämä pk-yrityslähettiläs, jonka tehtävänä on käydä keskustelua pk-yrityspolitiikasta EU-tasolla. Suomen pk-yrityslähettiläänä toimii alivaltiosihteeri Petri Peltonen.

SME Assemblyn yhteydessä jaetaan myös Euroopan yrittäjyyden edistämispalkinnot European Enterprise Promotion Awards (EEPA). EEPAlla esitellään parhaita yrittäjyyden edistämisen toimintalinjoja. Viime vuoden Itävallan Grazissa järjestetyssä tapahtumassa palkittiin Kasvu Open.

TEM twiittaa aiheesta tililtä @TEM_uutiset. Tapahtuman aihetunniste on #SMEAssembly2019

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Pertti Hämäläinen puh. +358 29 506 3516

 
Sivun alkuun