Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomalaisesta metsästä aasialaiseen ruokapöytään

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 24.4.2019 13.07
Uutinen

Luonnonmarjat ovat pysytelleet alan tärkeimpinä tuotteina, ja niiden keruu on pääosin ulkomaisen työvoiman varassa. Luonnontuotealan kehittymistä hidastavat alhaiset investoinnit ja vaatimaton jalostusaste. Valtaosa luonnontuotealan 534 yrityksestä on mikroyrityksiä.

Mikroyritysten osuus luonnontuotealan yrityslistauksesta on noin 90 prosenttia. Luonnontuotealan oikaisematon liikevaihto vuonna 2017 oli noin 530 miljoonaa euroa. Oman pääoman osuus on kasvanut merkittävästi mikroyritysten osalta, kun taas pienillä ja keskisuurilla se on pienentynyt. Eniten luonnonmarjoja ja -sieniä tuli kauppoihin Lapista (43 %) ja Itä-Suomesta (29 %) vuonna 2018. 

Luonnontuotteiden raaka-aineiden saatavuuteen liittyy aina riski, esimerkiksi vuoden 2018 sääolosuhteet eivät parantaneet raaka-aineiden luonnonmarjojen saatavuutta. Raaka-aineiden hinnoissa on ollut suurta vaihtelua vuosien 2010–2018 välillä, mutta jalostusasteen merkitys on vientitulojen osalta ratkaiseva.

Luonnonmarjojen keruu sekä muu jakeluketju on tehokkaasti organisoitu ja yhteistyö toimii hyvin yritysten sekä julkisen sektorin välillä. Ulkomainen työvoima kerää pääosan luonnonmarjoista (n. 93 %). 

Suomalaisilla luonnon raaka-aineilla on huomattava kysyntä maailmanmarkkinoilla muun muassa Aasiassa. Aineellisilla sekä aineettomilla investoinneilla on merkitystä viennin volyymin kannalta, vaikka mahdollisilla klustereilla voitaisiinkin pienentää osittain tätä vajetta. Jalostusasteen nostaminen vaikuttaa vuorostaan viennin arvoon. Luonnonmarjojen viennin pääasiallinen arvo syntyykin jäädytetystä mustikasta (4,7 miljoonaa €).

Luonnontuotteiden aktiivinen tuottaminen voi antaa mahdollisuuden niin yksittäisen metsänomistajan kuin laajemmassa kuvassa koko maaseudun elinkeinoelämän parantamiselle. Perinteisen metsätalouden toimijoiden on myös mahdollista laajentaa toimintaansa luonnontuotealalle, sillä heillä on useimmiten hyvä asiakastuntemus sekä työvoimaa että tarvittavaa kalustoa. Yhteistyö metsäsektorin kanssa nousee tärkeäksi asiaksi, johon liittyvät myös PEFC- ja FSC-metsäsertifioidut luonnontuotteet. Suomessa molempien metsäsertifiointien kansalliset kriteerit ovat juuri päivittymässä ja on mahdollista, että niihin tulee mukaan myös luonnontuotteiden sertifioimismahdollisuus.

Luonnontuotealan 24.4.2019 julkistettu toimialaraportti tarkasteleekin luonnontuotteiden keskeistä raaka-aineiden lähdettä eli metsää. Raportissa pohditaan metsien monimuotoisuutta, raaka-aineiden saatavuutta ja siihen liittyviä riskejä sekä keinoja jalostusasteen nostoon.

Lisätietoja

toimialapäällikkö Mika Honkanen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, puh. 0295 026 102
kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, TEM, puh. 0295 064 92

Tutustu raportin pääkohtiin

 
Sivun alkuun