Suomi ehdottaa EU:lle yritykset ja ihmisoikeudet -toimintasuunnitelmaa

Työ- ja elinkeinoministeriöUlkoministeriö 2.12.2019 18.03
Uutinen
Kuva tapahtuman osallistujista

Agenda for Action -asiakirja sisältää yli 20 toimenpide-ehdotusta muun muassa julkisen rahoituksen, lainsäädännön ja oikeussuojakäytäntöjen kehittämisestä. Työministeri Timo Harakka ja valtiosihteeri Johanna Sumuvuori julkistivat Suomen ehdotuksen EU:lle laadittavasta toimintasuunnitelmasta Brysselissä 2.12. pidetyssä konferenssissa.

- Kiinnostus yritysten laajempaan yhteiskuntavastuuseen kasvaa niin kansalaisten, järjestöjen, päättäjien kuin yritysten parissa. Myös EU tarvitsee yhtenäisemmän ja strategisemman suunnan toiminnalleen. Siksi ehdotamme, että EU:lle laaditaan yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeva toimintasuunnitelma”, ministeri Timo Harakka sanoi tilaisuuden päätöspuheenvuorossaan.

Tilaisuudessa puhuneen professori John Ruggien mukaan sitova sääntely on keskeinen tapa edistää YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavia periaatteita sekä kestävän kehityksen tavoitteita.

- Yritysten sosiaalisen vastuun edistäminen on ihmisoikeuksien ja niiden puolustajien kunnioittamista, meillä on paljon tehtävää EU:ssa tämän asian saralla”, totesi valtiosihteeri Sumuvuori.

Suomen laatimassa loppuasiakirjassa esitetään yli 20 toimenpide-ehdotusta EU:n yritykset ja ihmisoikeudet -toimintasuunnitelmaan. Ehdotukset liittyvät muun muassa julkisen rahoitukseen, lainsäädännön ja oikeussuojakeinojen kehittämiseen, vapaakauppasopimusten kestävän kehityksen määräysten vaikutuksiin sekä kehitysmaissa tehtävän yhteistyön vahvistamiseen.  

Työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoministeriön Suomen EU-puheenjohtajakaudella järjestämän Business and Human Rights: Towards a Common Agenda -konferenssin tavoitteena oli tuoda yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat asiat tiiviimmin EU:n asialistalle. Konferenssiin osallistui yli 200 henkilöä edustaen yrityksiä, kansalaisyhteiskunnan edustajia, työmarkkinajärjestöjä, EU-valtioita, EU:n toimielimiä sekä kansainvälisiä järjestöjä.

Lisätietoja:

Jenni Karjalainen, työministerin erityisavustaja, työ- ja elinkeinoministeriö p. +358 40 751 5496
Linda Piirto, erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. +358 295 047 028, [email protected]
Alva Bruun, kehityspolitiikan neuvonantaja, ulkoministeriö, puh. +358 295 350 112, [email protected]
Kent Wilska, kaupallinen neuvos, ulkoministeriö, puh. +358 295 351 522, [email protected]