Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tuoreen Yrityskatsauksen aiheena on tekoäly

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2017 11.10
Uutinen

Vuoden toinen Yrityskatsaus on ilmestynyt. Julkaisun artikkelit herättelevät lukijoita huomaamaan, että tekoäly on jo nyt osa jokapäiväistä elämäämme ja että sen vaikutukset kasvavat lähitulevaisuudessa. Voimme lähteä mukaan muutokseen tai jäädä jälkijoukkoihin.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa esipuheessaan, tekoäly tulee joka tapauksessa. Meistä ei riipu, eletäänkö Suomessa tekoälyaikaa, vaan millainen Suomen tekoälyaika on. Tulevaisuuden menestyjiä ovat tekoälyn hyödyntäjät, hän muistuttaa.

Yrityskatsaus on julkaistu sekä selailtavana verkkolehtenä että ladattavana pdf-versiona TEMin Julkaisut-osiosta.

Yrityskatsauksen artikkelien kirjoittajat ovat ministeri Lintilän asettaman tekoälytyöryhmän jäseniä.

Elinkeinopolitiikkaan ja yrittämiseen liittyviä ajankohtaisia aiheita käsittelevä Yrityskatsaus ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, kesällä ja loppuvuodesta. Mikäli haluat sähköpostiisi tuoreen katsauksen aina sen ilmestyttyä, käy tilaamassa se täältä.

 
Sivun alkuun