Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työministeri Ihalainen: Yleissitovuus on suomalaisten työmarkkinoiden vahvuus

Julkaisuajankohta 13.2.2015 15.28
Uutinen

EU-tuomioistuin antoi 12. helmikuuta ratkaisun, jonka perusteella myös ulkomaisten Suomessa toimivien yritysten tulee noudattaa yleissitovia työehtosopimuksia. Tuomioistuin vastasi Satakunnan käräjäoikeuden tekemään ennakkoratkaisupyyntöön, joka koski puolalaisen yrityksen palveluksessa Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla työskennelleiden puolalaisten työntekijöiden palkkasaatavia.

- Työmarkkinoilla tulee pitää huoli siitä, että kaikilla työntekijöillä, myös ulkomaalaistaustaisilla ja lähetetyillä työntekijöillä, on yhtenäiset työnteon ehdot. Yleissitovat työehtosopimukset ovat selvästi suomalainen vahvuus, työministeri Lauri Ihalainen arvioi.


EU-tuomioistuimen linjauksen perusteella toisessa EU-valtiossa toimivan yrityksen on maksettava Suomeen lähettämilleen työntekijöille palkkaryhmittelyn mukaisen palkan lisäksi työehtosopimuksessa sovitut lomarahat, päivärahat, matka-ajan palkka ja muut edut.


- Työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu ja palkkaus on keskeinen tekijä epäreilun kilpailun kitkemisessä. Työmarkkinoilla tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä, niin Suomessa kuin EU:n sisämarkkinoilla, ministeri Ihalainen muistuttaa.


Esimerkiksi Ruotsissa on tietyillä aloilla varovaisesti keskusteltu työvoiman liikkuvuuden lisääntyessä yleissitovuuden mahdollisuudesta. Ruotsin nykylainsäädäntö ei yleissitovuutta tunne.


Ratkaisussaan tuomioistuin myös tunnusti Suomen lainsäädännön mukaisen ammattiliiton oikeuden ajaa jäsentensä palkkausta koskevaa asiaa oikeudessa. EUT:n mukaan puolalainen yritys ei voinut vedota Puolan lainsäädäntöön sisältyvään kieltoon siirtää työntekijöiden palkkasaatavia ammattiliitolle tilanteessa, jossa siirto on työntekovaltion eli Suomen lainsäädännön mukaan sallittu.


EU-tuomioistuimen päätös koski 186 puolalaista Olkiluoto 3:n työmaalla työskennellyttä Sähköliiton jäsentä. Palkkasaatavia heillä oli kaikkineen lähes 7 miljoonaa euroa.


Seuraavaksi tulee Satakunnan käräjäoikeuden näytön perusteella ratkaista, täyttyvätkö sovellettavan työehtosopimuksen määräysten edellytykset etuuksien saamiselle ja mihin puolalaiset työntekijät ovat oikeutettuja.


EU-maasta toiseen lähetettyjä työntekijöitä koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan EU:ssa neuvotellun täytäntöönpanodirektiivin pohjalta. Tavoitteena on tehostaa lähetettyjen työntekijöitä koskevan sääntelyn käytännön soveltamista ja valvontaa.  Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla toimivassa kolmikantaisen työryhmän määräaika on lokakuussa 2015. 


Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Jenni Karjalainen, p. 040 751 5496  

 
Sivun alkuun