Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi tammikuussa

Ministry of Economic Affairs and Employment
Julkaisuajankohta 25.2.2020 8.04
Tiedote
Työttömät työnhakijat tammikuu 2020

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä 251 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 6 000:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 63 400, mikä on 2 500 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 94 400 eli 300 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 200 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa eli yhteensä 30 800. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammikuussa keskimäärin 64,5 prosenttia, mikä on 1,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin tammikuun aikana 92 900 eli 5 900 enemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli tammikuussa avoinna 146 400 työpaikkaa, mikä on 12 100 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli tammikuun lopussa 115 900 henkilöä, mikä on 6 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Koko maassa oli lomautettuna tammikuun lopussa 24 400 henkilöä, mikä on 3 300 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 18 400 henkilöä, mikä on 3 300 enemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,2 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli tammikuussa 46 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 72,1 prosenttia, mikä on 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden tammikuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 196 000, mikä oli 15 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,2 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lisätietoja tilastojen eroista: https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2016-08-23_men_001.html

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050

 
Sivun alkuun