Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömien työnhakijoiden määrä väheni heinäkuussa

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 20.8.2019 8.11
Tiedote
Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa 2019.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 268 900 työtöntä työnhakijaa. Se on 15 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 14 800:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 65 100, mikä on 11 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 93 500 eli 5 500 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 500 vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa eli yhteensä 36 700. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-heinäkuussa keskimäärin 66,1 prosenttia, mikä on 1,9 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin heinäkuun aikana 52 700 eli 4 500 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli heinäkuussa avoinna 100 000 työpaikkaa, mikä on 8 400 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli heinäkuun lopussa 101 200 henkilöä, mikä on 4 700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Koko maassa oli lomautettuna heinäkuun lopussa 16 100 henkilöä, mikä on 1 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 11 100 henkilöä, mikä on sama määrä kuin edellisen vuoden heinäkuussa.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 6,0 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli heinäkuussa 3 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 74,5 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 169 000, mikä oli 14 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,0 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lisätietoja tilastojen eroista: https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2016-08-23_men_001.html

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050

 
Sivun alkuun