Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömien työnhakijoiden määrä väheni lokakuussa

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 26.11.2019 8.09
Tiedote
Työttömät työnhakijat lokakuussa 2019
Työttömät työnhakijat lokakuussa 2019

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa yhteensä 224 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 5 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 1 300:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 61 300, mikä on 7 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 86 200 eli 2 300 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 700 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa eli yhteensä 26 700. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-lokakuussa keskimäärin 67,8 prosenttia, mikä on 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin lokakuun aikana 65 100 eli 8 000 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli lokakuussa avoinna 120 900 työpaikkaa, mikä on 17 100 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli lokakuun lopussa 124 100 henkilöä, mikä on 6 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Koko maassa oli lomautettuna lokakuun lopussa 16 600 henkilöä, mikä on 2 500 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 10 800 henkilöä, mikä on 2 800 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 6,2 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli lokakuussa 21 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 72,0 prosenttia, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden lokakuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 169 000, mikä oli 3 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,2 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lisätietoja tilastojen eroista: https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2016-08-23_men_001.html

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050

 
Sivun alkuun