Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi aluepolitiikkaa valtasi Vanhan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2018 9.45
Tiedote

Uusi aluepolitiikka valtasi Vanhan ylioppilastalon, kun elinkeinoministeri Mika Lintilän johdolla 10.9.2018 julkaistiin tutkimuslaitos e2:lta tilatun kyselytutkimuksen tulokset sekä yhdessä asiantuntijaryhmän kanssa kirjoitettu keskustelunavaus Suomen aluepolitiikan tulevaisuudesta.

 Päivän juontajana toimi toimittaja Jussi Kärki.

– Uuden ajan aluepolitiikka on elinvoimapolitiikkaa. Se ei valitse voittajia tai häviäjiä, vaan toimii menestyksen mahdollistajana. Elinvoimapolitiikka tunnistaa myös yritysten roolin aluekehityksen toimijoina. Valtiovallan tehtävä on taata otollinen toimintaympäristö, jotta työtä ja vireitä asuinpaikkoja voi olla ympäri maata jatkossakin, linjasi ministeri Lintilä.

– Herättelen keskustelua myös omistajaohjausministerinä. Onko luonnonlaki, että valtionyhtiön pääkonttorin on sijaittava pääkaupunkiseudulla yhtiön toimialasta riippumatta? Kysymystä olisi aina tarkasteltava yhtiön etu edellä. Monissa tapauksissa sijainti lähellä alan osaamiskeskittymää voisi olla kilpailukyvyn kannalta parempi ratkaisu, Lintilä pohtii.

Tulevaisuudessa alueiden menestys nojaa yhä vahvemmin niiden omaleimaisiin vahvuuksiin ja erityispiirteisiin. Näiden tunnistaminen on kaiken kehityksen a ja o.

– Paikallisia ”elinvoimapesäkkeitä” on jo nyt syntynyt sellaisiin olosuhteisiin, joissa edellytysten pitäisi totutun ajattelutavan mukaan olla niukat. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa Mathildedalin ja Fiskarsin ruukkikylät. Molempiin on sijoittunut paljon etätyötä tekeviä ammattilaisia, samoin kuin kulttuurin ja matkailun tuottajia. Tästä on tullut näiden alueiden kilpailuvaltti, ministeri huomauttaa.

Kansalaisilta ja asiantuntijoilta tukea alueiden tasapainoiselle kehittämiselle

Tilaisuuden alussa tutkimuslaitos e2:n johtaja Karina Jutila esitteli TEM:n tilaaman kyselytutkimuksen pääkohdat. Kyselyllä kartoitettiin suomalaisten näkemyksiä aluekehittämisen tarpeellisuudesta, vastuutahoista ja keinovalikoimasta.

– Suomen eri alueiden kehittämistä ei juuri vastusteta. Selkeä enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista on kehittämisen takana, toteaa Karina Jutila raportin tuloksista.

Laajan asiantuntijaryhmän kanssa kirjoitettu raportin ”Keskustelunavauksia alueiden Suomeen” esitteli TEM:n asiantuntija Heli Ponto. Moniäänisen ryhmän yhteinen viesti nykyisille ja tuleville päättäjille oli alueiden erilaisuuden huomioiminen. Onnistunut paikkaperustainen aluekehittäminen edellyttää, että ratkaisut voivat olla räätälöityjä alueiden tarpeiden mukaan, sillä samanlainen ei sovi kaikille. Yhdenvertaisuuden vaatimus voi joskus toimia vastoin hyvää tarkoitustaan.

Tilaisuus jatkui paneelikeskustelulla, jossa haastettiin miettimään uuden ajan aluepolitiikan tarvetta ja sisältöä, sekä kertomaan oma toiveensa siitä, millainen Suomen tulisi olla vuonna 2030.

Paneelissa olivat mukana kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara, artisti Anna Puu, Kyrö Distillery Companyn perustaja ja toimitusjohtaja Miika Lipiäinen, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä sekä Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Keskustelu alueiden elinvoimasta jatkuu maakuntakiertueella

Työ- ja elinkeinoministeriön aamupäivän seminaari toimi varsinaisena lähtölaukauksena aluepolitiikan tulevaisuudesta käytävälle keskustelulle. Samaa pohdintaa jalkautetaan myös maakuntiin. Elokuussa käynnistyi elinkeinoministeri Mika Lintilän kattava ”Elinvoimaa alueilta” -kierros, jossa paneudutaan päivän mittaan kunkin alueen tulevaisuudennäkymiin. Kiertueen tilaisuuksista tiedotetaan erikseen.

– Toivon, että nyt lähtee käyntiin vilkas, mutta rakentava keskustelu siitä, millainen on alueiden Suomi vuonna 2030, sanoo ministeri Lintilä.

Tilaisuuden aineistot löytyvät tapahtuman sivulta

TEM:n raportti Keskustelunavauksia alueiden Suomeen

Ajatuspaja e2:n raportti

Ministeri Lintilän puhe

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Jannika Ranta, p. 050 340 2250
asiantuntija Heli Ponto, TEM, p. 029 504 7163 (TEM:n raportti Keskustelunavauksia alueiden Suomeen)
johtaja Karina Jutila, Ajatuspaja e2, p. 050 5515 361 (e2:n raportti Aluepolitiikasta elinvoimapolitiikkaan)

 
Sivun alkuun