Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto myönsi käyttöluvan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikölle

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 7.3.2019 13.32
Tiedote
OL3 voimalaitos
Kuva: TVO/Tapio Karjanlahti

Valtioneuvosto myönsi 7.3.2019 Teollisuuden voima Oyj:n Olkiluoto 3 -laitosyksikölle ydinenergialain 20 §:n mukaisen käyttöluvan, joka on voimassa 31.12.2038 saakka.

Valmistelut Olkiluoto 3 -laitosyksikön käytön aloittamiseksi ovat meneillään. Yrityksen oman ilmoituksen mukaan se tähtää laitoksen säännöllisen kaupallisen käytön aloittamiseen vuoden 2020 alussa. STUK valvoo valmistelujen ja töiden etenemistä ja tekee ennen ydinpolttoaineen latausluvan myöntämistä tarkastuksen todetakseen, että laitoksen turvallisen käytön edellytykset täyttyvät kaikilta osin. Latausluvan myöntämisen jälkeen voimayhtiö voi aloittaa laitoksen käytön.

– Meidän on tehtävä kaikki voitava Ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Olkiluoto 3:n kauan odotettu käyttöönotto tulee osaltaan myötävaikuttamaan kasvihuonekaasupäästöjen vähenemiseen. Suomen sähköntuotannosta liki 80 % on jo päästötöntä. Uusi ydinvoimayksikkö nostaa tämän osuuden noin 85 prosenttiin, toteaa asunto- energia ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

– Tärkein asia ydinvoiman käytössä on huolehtia laitoksen turvallisuudesta. Siitä on vastuussa luvanhaltija Teollisuuden Voima Oyj ja STUKin tehtävänä on viranomaisena valvoa tätä. Olkiluoto 3 on ensimmäinen ydinvoimalaitosyksikkö maailmassa, jonka osalta on jo käyttöönottovaiheessa suunniteltu ja järjestetty ydinjätehuolto kokonaisuudessaan. Laitos on mukana Posivan käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksen suunnitelmissa, ministeri Tiilikainen painottaa.

Harkitessaan käyttöluvan myöntämisen edellytysten täyttymistä valtioneuvosto nojasi erityisesti Säteilyturvakeskuksen antamaan myönteiseen lausuntoon ja siihen liittyvään laajaan turvallisuusarvioon. STUK on arvioinut, että Olkiluoto 3:n toiminta on turvallista ja täyttää lainsäädännössä asetetut vaatimukset. Sen lausunnossa ei tuotu esiin turvallisuussyitä, jotka asettaisivat esteitä luvan myöntämiselle haetulla tavalla.

Käyttöluvan ehtojen mukaan TVO:n tulee tehdä vuoden 2028 loppuun mennessä määräaikainen turvallisuusarviointi Olkiluoto 3 -laitoksesta. Arvioinnin sisältö määräytyy soveltuvien kansainvälisten ja kansallisten suositusten ja käytäntöjen sekä STUK:n antamien määräysten ja vaatimusten mukaan. Muut lupaehdot liittyvät ydinmateriaalin hallussapitoon, tuottamiseen, käsittelyyn, käyttöön ja varastointiin sekä ydinjätehuoltoon.

Olkiluoto 3:sta tulee Pohjoismaiden ja Baltian sähkömarkkinoiden suurin voimalaitosyksikkö. Sen vuosituotanto tulee kattamaan noin 15 prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä. Tällä on suuri merkitys sähkön kysynnän ja tuotannon väliselle tehotasapainolle Suomessa. Laitoksen tuotanto kattaa yksinään kylmimpinä talvipäivinä 10 prosenttia tarvittavasta sähkötehosta. Tämä pienentää merkittävästi tehon alijäämää ja vähentää tuontiriippuvuutta kulutushuippujen aikana.

Olkiluoto 3 -laitosyksikköä on suunniteltu käytettävän vuosihuoltoja lukuun ottamatta jatkuvatoimisesti. Sen suunniteltu toiminta-aika on vähintään 60 vuotta. Tämän mukaisesti laitoksen toiminta-aika päättyisi noin vuonna 2080. Sen tekninen käyttöikä voi kuitenkin olla merkittävästi alun perin suunniteltua pidempikin.

Olkiluoto 3:ssa on vesihidasteinen ja -jäähdytteinen painevesireaktori, joka on kehitetty ranskalaisen EPR -mallin pohjalta täyttämään Suomessa vaaditut määräykset. Laitoksen nimellislämpöteho on 4 300 megawattia (MW) ja nettosähköteho noin 1 600 MW.

Valtioneuvosto teki Olkiluoto 3-ydinvoimalaitoksesta periaatepäätöksen 17.1.2002. Rakentamisluvan valtioneuvosto myönsi hankkeelle 17.2.2005.

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Liisa Heikinheimo, TEM, puh. 050 567 5451
erityisasiantuntija Jaakko Louvanto, TEM, puh. 029 504 8274
ministeri Tiilikaisen erityisavustaja Vilhartti Hanhilahti, puh. 040 836 4823

 
Sivun alkuun