Asuntopoliittisen kehittämisohjelman valmisteluun vauhtia sidosryhmien kuulemisesta

Ympäristöministeriö 14.1.2020 14.12
Tiedote

Suomen asuntopolitiikalle laaditaan vuodet 2021-2028 kattava kehittämisohjelma. Valmistelun pohjaksi selvitetään sidosryhmien näkemyksiä asuntomarkkinoiden vahvuuksista, heikkouksista ja kehittämistarpeista tänään avatulla verkkokyselyllä. Kaikille avoimeen kyselyyn voi vastata 30.1. asti.

”Kehittämisohjelman myötä valtion asuntopolitiikkaan tulee pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta, kun asumisen suuret linjat määritetään yhdessä yli hallituskausien. Toivon, että asumisen teemojen parissa toimivat tahot vastaavat kyselyyn runsaslukuisina ja antavat arvokkaan panoksensa ohjelmaan jo sen valmistelun ensimetreillä”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Kyselyn vastauksia hyödynnetään heti alkuvuodesta kehittämisohjelman suuntaviivoja määriteltäessä. Sidosryhmille järjestetään myös muita mahdollisuuksia vaikuttaa ohjelmaan, seuraavaksi info- ja keskustelutilaisuus alkukevään aikana.

Asuntopoliittiseen kehittämisohjelmaan 2021-2028 kootaan tavoitteet asuntopolitiikan kehittämiselle sekä toimia, joilla tavoitteita saavutetaan. Käsiteltäviä asioita ovat esimerkiksi asumisen kustannukset, asuntotuotannon määrä ja sen tukeminen sekä asuntomarkkinoiden jakautuminen. Ohjelma toteuttaa sekä hallitusohjelman että eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnön asuntopolitiikkaa koskevia kirjauksia. Ohjelma annetaan selontekona eduskunnalle 2020 loppuun mennessä.

Ohjelmaa valmistelee työryhmä, jonka puheenjohtajana toimii ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka. Työryhmässä ovat mukana asuntopolitiikasta vastaavat ministeriöt ja virastot. Työtä tukee parlamentaarinen seurantaryhmä, jonka puheenjohtajana toimii ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen. Seurantaryhmässä ovat mukana eduskuntapuolueet.

Lisätietoa:

Työryhmän puheenjohtaja, kansliapäällikkö Hannele Pokka, p. 0295 250 234, [email protected]

Hallitussihteeri Liisa Meritähti, p. 0295 250 376, [email protected]

Krista Mikkonen