Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Avoin Suomi 2014 -messujen ohjelma valmis

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 19.8.2014 6.15 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 7.28
Tiedote 319/2014

Tiesitkö, että kaikki televisiossa näkemäsi säätiedot ovat vapaasti saatavilla? Kuka tahansa voi hakea säädatan Ilmatieteen laitoksen sivuilta ja perustaa oman sääpalvelunsa. Tällaista aiemmin vain viranomaisten tai hallinnon käytössä olleiden tietovarantojen jakamista kutsutaan termillä "avoin tieto". Se kuuluu myös Suomen hallituksen ohjelman kärkihankkeisiin, joita halutaan edistää nopealla aikataululla.

Nämä palvelut ovat esillä  Avoin Suomi 2014 -messuilla 15. ja 16. syyskuuta Helsingin Wanhassa Satamassa. Tapahtuman ohjelma on juuri valmistunut. Pääpuhujina ovat Yhdysvaltain ja Britannian hallitusten hankkeita avustanut Beth Simone Noveck sekä islantilaisen piraattipuolueen  Birgitta Jónsdóttir. Jónsdóttir on yksi islantilaisen Piraattipuolueen perustajista ja kansanedustaja. Hän on erikoistunut avoimeen dataan ja sananvapauskysymyksiin, suoraan demokratiaan ja digitaaliseen yksityisyyden suojaan.

Tilaisuuden avaa pääministeri Alexander Stubb. Ministerit kertovat uusista avoimen datan hankkeista, joiden tarkoitus on helpottaa kansalaisia esimerkiksi seuraamaan hallitusohjelman toteutumista ja budjettia. Ministeriöidensä hankkeita ovat esittelemässä ympäristöministeri Ville Niinistö ja opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru. Valtionvarainministeriön valtiosihteerit Raimo Luoma ja Sami Paatero kertovat taloustiedon avaamisesta kansalaisille ja kansallisesta dataportaalista.

Avoimen datan toivotaan edistävän kasvua ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen säätietojen avauduttua Sunsää Oy kehitti palvelun, jonka avulla mainontaa voi ohjata ulkona vallitsevan säätilan mukaan. EU:n perusperiaatteisiin kuuluu, että kaikki julkisen sektorin hallussa olevat tiedot ovat saatavilla jatkokäyttää varten kaupallisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin.

Tilaisuus välitetään pääosin myös suorana verkossa

Maanantaina 15.9. kuullaan jo aiemmin mainittujen puhujien lisäksi esimerkiksi tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniota, tutkimus- ja kehitysjohtaja Jyrki Kasvia Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tiekestä, johtaja Petri Kokkoa Googlelta, toimitusjohtaja Kimmo Koskea CSC Tieteen tietotekniikan keskuksesta, projektipäällikkö Tanja Lahtea Helsinki Region Infoshare’sta, eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Päivi Lipposta, lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettistä liikenne- ja viestintäministeriöst?, puheenjohtaja Antti Poikolaa Open Knowledge Finlandista, toimitusjohtaja Antti Rainiota Navinova Oy:stä sekä professori Matti Rossia Aalto-yliopistosta.

Tiistain 16.9. open space -työpajoihin jokaisella on mahdollisuus tuoda omia ideoitaan yhdessä työstettäväksi. Rinnakkaissessioiden keskustelua alustavat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin kaupunki, Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto, Tekes, Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM, Avoin ministeriö ry, Suomen ympäristökeskus, Kansallisarkisto, Forum Virium, Helsingin kaupunginkirjasto, Suomalaisen Työn Liitto ja eri ministeriöt. Yrityksiä edustavat Ramboll Management Consulting, Spatineo ja DIGILE Oy.


Tapahtumassa on yli 30 näyttelyosastoa. Lisäksi esill? on suomalaisia menestystarinoita tiedon avaamisesta ja avoimen datan hyödyntämisestä.

Tapahtuma on osallistujien osalta täyttynyt, mutta sen antia voi seurata suorana verkkolähetyksenä tapahtuman kotisivujen avoinsuomi2014.fi kautta, tiistain teematyöpajoja lukuun ottamatta.

Molempina päivinä moderaattoreina toimivat viestinnän moniosaaja Anna Sorainen sekä avoimen tiedon lähettiläs Jarmo Eskelinen.

Lisätietoja: ohjausryhmän puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300 ja neuvotteleva virkamies Anne Miettinen, p. 0295 160 196 sekä mediajärjestelyistä viestintäpäällikkö Päivi Paasikoski, p. 040 547 6279 ja verkkoviestintäpäällikkö Pekka Pekkala, p. 0295 160 168, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun