Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Edustustojen palveluissa muutoksia

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 30.4.2019 13.54
Uutinen

Toukokuun alusta lukien edustustot eivät enää hoida jäämistöasioita. Virkatodistus- ja osoitetiedusteluja hoidetaan vain erityistapauksissa. Lisäksi muutos mahdollistaa, että ulkoministeriö voi sopia ulkopuolisten palveluntarjoajien käyttämisestä notaaripalveluissa.

Virkatodistus- ja osoitetiedustelut

Edustustot hoitavat toukokuun alusta lukien osoite- ja virkatodistuksia koskevia toimeksiantoja ainoastaan erityisestä syystä. Sellainen on esimerkiksi tilanne, jossa kyseisen maan viranomainen ei anna tietoa muille kuin diplomaattisille edustajille.

Ulkoministeriö ja edustustot neuvovat jatkossakin asiakkaita ja tarjoavat tietoa Suomi ulkomailla -verkkopalvelussa. Sieltä löytyvät yhteystiedot ja hakuvinkit niissä maissa, joissa väestötietoja on saatavilla kuten Yhdysvalloissa. Niissä maissa, joissa ei ole keskitettyä väestötietojärjestelmää kuten Afganistanissa, sivuilta voi tulostaa vakiomuotoisen kirjeen esimerkiksi perunkirjoituksen sukuselvitystä varten.

Jäämistöpalvelut

Konsulipalvelulaissa oleva sääntely jäämistöpalveluista kumotaan, eikä jäämistöpalveluita hoideta enää edustustoissa.

Notaaripalvelut

Lakimuutos mahdollistaa myös sen, että ulkoministeriö voi sopia tiettyjen konsulipalvelulaissa säädettyjen notaaripalveluiden ja niihin liittyvien avustavien tehtävien antamisesta ulkoisen palveluntarjoajan hoidettavaksi.

Lakimuutos osa valtion tuottavuusohjelmaa

Lakimuutoksen tavoitteena on ylläpitää hyvän hallinnon takeiden toteutumista ulkoasiainhallinnon toimialaan kuuluvien konsulipalvelujen antamisessa valtion tuottavuusohjelman määrittelemissä puitteissa ja saada konsulipalvelut hoidettua entistä joustavammin, taloudellisimmin ja tehokkaammin.

Konsulipalvelulain muutos on osa ulkoministeriössä vireillä olevaa konsulipalveluiden kehittämishanketta sekä hallituksen kärkihanketta säädösten sujuvoittamisesta ja normien purkamisesta.

 
Sivun alkuun