EU-ministerivaliokunnan kirjallinen menettely 22. - 23. huhtikuuta 2015

Valtioneuvoston viestintäosasto 23.4.2015 11.21
Tiedote 210/2015

EU-ministerivaliokunta linjasi kirjallisessa menettelyssä Suomen kantoja koskien Brysselissä 23.4. järjestettävää ylimääräistä Eurooppa-neuvoston kokousta, jonka aiheena on Välimeren tilanne ja maahanmuutto.

Suomi tukee kokouksessa käsiteltäviä komission esittämiä suunnitelmia, joiden tavoitteena on suojella ihmishenkiä ja estää ihmissalakuljettajien ja –kauppiaiden toimintaa.

Suomen mielestä on keskeistä tehostaa EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoimia EU:n yhteisiä operaatioita Välimerellä ja kehittää niitä pitkäjänteisesti. Suomi on valmis jatkossakin osallistumaan toimintaan aktiivisesti. Suomen rajavartiolaitoksen partiovene miehistöineen on parhaillaan Välimerellä Poseidon Sea -operaatiossa, ja valvontalentokone lähtee uudelleen toukokuussa Välimerelle, nyt Triton-operaatioon Italiaan.

Suomen mielestä on keskeistä puuttua syihin, jotka saavat ihmiset jättämään kotimaansa, kuten äärimmäiseen köyhyyteen, ihmisoikeusloukkauksiin, sotiin ja konflikteihin. EU:n tulee kehittää aktiivista yhteistyötä lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa hyödyntäen EU:n kattavan keinovalikoiman kuten yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinoja.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 315, EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia