Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kaksoisrangaistavuuden kieltoa koskeva tuomio

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 18.2.2015 10.01
Tiedote 51/2015

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut 17. helmikuuta 2015 Suomea koskevan tuomion. EIT totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaista kieltoa syyttää ja rangaista kahdesta (ne bis in idem -periaate) ei ole loukattu.

Valittajaa oli syytetty 5.2.2010 tapahtuneesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajokortitta ajosta. Syyttäjä oli lisäksi vaatinut valittajan määräämistä ajokieltoon törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan syytekohdan yhteydessä. Käräjäoikeus tuomitsi valittajan syytekohtien mukaisesti ja määräsi hänelle ajokiellon 5.9.2010 saakka.

Poliisi oli käräjäoikeuden tuomion jälkeen määrännyt valittajalle lisäksi 2 kuukauden mittaisen ajokiellon 5.9.2010 alkaen, koska valittaja oli käräjäoikeudessa todettu syylliseksi ajokortitta ajoon.

EIT katsoi, että kysymyksessä olleet kaksi prosessia, rikosprosessi ja ajokiellon määräämisprosessi, olivat ajallisesti ja asiallisesti olennaisesti osa samaa kokonaisuutta siten, ettei kysymyksessä ollut ne bis in idem -periaatteen loukkaus.

Lisätietoja: lainsäädäntösihteeri Paavo Kotiaho, puh. 0295 351 175, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, [email protected]   

 
Sivun alkuun