FI SV

Hallitus esittää lupamenettelyä sujuvampaa uutta ilmoitusmenettelyä

Ympäristöministeriö 27.6.2018 11.44
Tiedote

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle hallituksen esityksen, joka tuo uuden sujuvamman ilmoitusmenettelyn nykyisten lupa- ja rekisteröintimenettelyjen rinnalle.

Ilmoitusmenettelyyn kuuluva toiminta olisi edelleen ennakkovalvonnan piirissä kuten lupamenettelyssä. Ilmoituksen käsittelyaika olisi kuitenkin toiminnanharjoittajille nopeampaa, sillä ilmoitusmenettelyssä sovellettaisiin osin kevennettyä hallintomenettelyä. Lisäksi ilmoituksen täydennysmahdollisuutta on rajoitettu yhteen kertaan ilmoituksen jättämisen lisäksi.

Eläinsuojille laaditaan toimialakohtainen asetus, joka on parhaillaan lausuntokierroksella elokuun loppuun asti. Jatkossa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen tekisi päätökset kaikista ilmoituksenvaraisista eläinsuojista.

Toiminnassa olevista luvanvaraisista eläinsuojista noin 3800 kuuluu ilmoitusmenettelyn piiriin, silloin jos niiden toimintaa laajennetaan tai toiminnassa tapahtuu ilmoitusmenettelyn vireille paneva muutos. Ilmoitusmenettelyä ei kutenkaan sovellettaisi turkistarhoihin, direktiivikokoluokan sika- ja siipikarjatiloihin, suuriin nautatiloihin tai muihin suuriin eläinsuojiin. Muita luvanvaraisesta ilmoituksenvaraisiksi siirtyviä toimintoja olisi noin 250-300, joista suurimpia ryhmiä olisivat eräät elintarvikkeiden ja rehujen valmistukseen liittyvät toimet, eräät kemikaalivarastot, sahalaitokset ja isohkot varikot.

Ympäristönsuojelulain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alusta. Uusista ilmoituksenvaraisista toiminnoista ja ilmoituksenvaraisen toiminnan olennaisista muutoksista tulee jättää ilmoitus viranomaiselle vähintään 120 vuorokautta ennen suunnitellun toiminnan aloittamista. Toiminnan voisi pääsääntöisesti aloittaa määräajan kuluttua ilmoituksen jättämisestä.

Ilmoitusmenettely on osa ympäristönsuojelulain uudistamista. Se toteuttaa pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman tavoitetta keventää hallintoa ja sujuvoittaa säädöksiä. Ilmoitusmenettely edellyttää lisäksi muutoksia valtioneuvoston asetukseen ympäristönsuojelusta, jonka valmistelu etenee lausuntokierrokselle syyskaudella.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Tia Laine-Ylijoki, p. 02952 50150, etunimi.sukunimi@ym.fi