Koronavirus: valtioneuvoston  tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta sekä thl.fi

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä keskusteli sähköautojen latausinfran rakentamisen periaatteista ja LULUCF-asetuksesta

Ympäristöministeriö 16.12.2019 12.37
Tiedote

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä kokousti uudessa kokoonpanossaan ensimmäistä kertaa maanantaina 16.12.

Ministerit kuulivat palautteesta, jota sähköautojen latausinfran rakentamisvelvoitteita koskeva hallituksen esitysluonnoksen on lausuntokierroksella saanut. Ministerit totesivat, että palautteen perusteella hallituksen esitystä tullaan muokkaamaan erityisesti olemassa olevien rakennusten osalta. Asiaan palataan seuraavassa ministerityöryhmän kokouksessa tammikuussa.

Lisäksi ministerit keskustelivat muun muassa meriliikenteen päästöjen vähentämisestä, ilmastopaneelin nimittämisestä, EU:lle toimitettavista vuosiin 2030 ja 2050 ulottuvista ilmastosuunnitelmista ja maankäyttöä ja maankäytön muutoksia käsittelevästä Lulucf-laskennasta, josta maa- ja metsätalousministeriö järjestää maanantaina myös tiedotustilaisuuden.

Ilmasto- ja energiapoliittisen ministeriryhmän puheenjohtajana toimii ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen. Ryhmän uusina jäseninä aloittivat liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ja elinkeinoministeri Mika Lintilä. Muut jäsenet ovat eurooppaministeri Tytti Tuppurainen, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, opetusministeri Li Andersson ja Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.

Ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän tehtävänä on ohjata hallitusohjelman toteuttamista hiilineutraalisuustavoitteen edistämisen, hiilinielujen vahvistamisen sekä ilmasto- ja energiapolitiikan päätöksenteon osalta sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja kansainvälinen kilpailukyky huomioiden.

Lisätietoja:

Ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja Riikka Yliluoma, p. 050 414 1682, [email protected]