Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Jehovan todistajien vapautuslain kumoamista ja kansallisen turvallisuuden varmistamista kiinteistönomistuksissa koskevat lakiehdotukset hyväksytty

försvarsministeriet
Julkaisuajankohta 27.2.2019 14.49
Tiedote

Eduskunta on hyväksynyt kahteen puolustusministeriössä valmisteltuun hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset puolustusvaliokunnan mietintöjen mukaisena.

Tänään 27.2.2019 eduskunta hyväksyi Jehovan todistajien vapautuslain kumoamisen Lakiehdotusta muutettiin eduskuntakäsittelyn aikana siten, että vapautuslaki kumotaan ilman siirtymäaikaa, eikä vapautusta asevelvollisuudesta voi siten hakea enää kumoamislain voimaantulon jälkeen.

Eilen 26.2.2019 eduskunta hyväksyi kansallisen turvallisuuden varmistamista alueidenkäytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevan uuden lainsäädäntökokonaisuuden. Kokonaisuuteen kuuluvat mm. EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten kiinteistönhankintoja koskeva lupamenettely, strategisten alueiden läheisyydessä sovellettava valtion etuostolaki sekä uusi kokonaisturvallisuuden tarpeita palveleva lunastuslaki. Lainsäädäntökokonaisuus mahdollistaa nykyistä tehokkaamman puuttumisen kansallista turvallisuutta vaarantavaan kiinteistönomistukseen.

Eduskunnan hyväksymät lait viedään seuraavaksi tasavallan presidentin vahvistettavaksi, minkä yhteydessä määrätään myös niiden voimaantuloajankohdat.

Puolustusministeriö tiedottaa laeista laajemmin sen jälkeen, kun ne on vahvistettu.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa Jehovan todistajien vapautuslain kumoamisestahallitussihteeri Perttu Wasenius p. 0295 140 603 ja kiinteistöomistuksia koskevassa lainsäädäntökokonaisuudessa ympäristöneuvos Matias Warsta p. 0295 140 450.

Kiinteistöomistuksesta lisää tietoa eduskunnan sivuilla:
https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/kansallinen-turvallisuus-maa-ja-kiinteistokaupoissa.aspx

 
Sivun alkuun