Pääministeri Juha Sipilä Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaarissa

Valtioneuvoston viestintäosasto 22.4.2016 11.17
Puhe

(muutosvarauksin)

Arvoisa tilaisuuden puheenjohtaja, hyvät kuulijat,

Kiitän lämpimästi kutsusta tähän tilaisuuteen.

Päätöksenteko perustuu aina arvoihin. Sivistys, koulutus ja tutkimus sekä tulevaisuuden rakentaminen näiden pohjalta ovat sekä minulle henkilökohtaisesti, hallitukselle että puolueelleni keskeisiä arvoja. Samoin keskeinen arvo on se, että pidämme huolen niistä, jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan. Kahdeksaksi vuodeksi unohdimme yhden, itselleni erityisen tärkeän arvon, ylisukupolvisuuden. Olemme eläneet tulevien sukupolvien kustannuksella. Arvojen väliltä täytyy löytää tasapaino – yhtään arvoa unohtamatta.

Arvoihin perustuvaa päätöksentekoa on helppo kritisoida osoittamalla sormella yhtä arvoista. Arvot ovat happotestissä silloin, kun menee huonosti. Silloin, kun kaikelle muutokselle sanotaan ei. Voin vakuuttaa, että joka ikinen päivä kysyn itseltäni, laitammeko Suomea kuntoon oikeassa järjestyksessä, riittävän nopeasti ja oikeita toimenpiteitä tehden.

Tämän tasapainoilun seurauksena tiedän ja tunnistan, että luottamus hallituksen ja tiedeyhteisön välillä on heikentynyt. Kipeät säästöpäätökset on kuitenkin nyt tehty. Hallituksen tärkein tehtävä on hakea keinoja kasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi. Tähän työhön tarvitsemme myös teitä. Hallituksen ja tiedeyhteisön tiivis ja toimiva vuoropuhelu on välttämätöntä, mutta myös suuri mahdollisuus.

Seuraavat viikot hallitus työskentelee valtion taseen saamiseksi tehokkaampaan käyttöön. Suomen on tulevaisuudessakin investoitava uuteen ja keskitettävä voimavaransa alueille, joilla voimme menestyä kansainvälisesti. En usko, että ilman toimivaa päätöksentekijöiden ja tiedeyhteisön välistä dialogia voimme tässä onnistua.

Erilaisten arvioiden pohjalta Suomen kaikki yliopistot kuuluvat noin 4 prosentin joukkoon maailman parhaita yliopistoja. Maakohtaisissa koko yliopistojärjestelmän arvioissa olemme viime vuosina olleet 3–4 parhaan joukossa.

Hajautettu yliopistolaitos on ollut toisen maailmansodan jälkeisen koulutukselliseen tasa-arvoon pyrkivän hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kulmakivi. Pienelle maalle on ollut ensiarvoisen tärkeää saada kaikki maan henkiset voimavarat mahdollisen hyvin hyödynnettyä. Niin se on jatkossakin.

Yliopistolla on korkea sivistystehtävä. Sen on kasvatettava kansalaisia, joilla on luja arvopohja ja vastuu toimia ihmiskunnan parhaaksi sekä ymmärrys oikeasta ja väärästä. On myös muistettava, että yliopistolla on aina opetustehtävä. Se opettaa maan parhaimmat akateemiset ihmiset paikoilleen yhteiskunnassa.

Tätä puhetta valmistellessani törmäsin kollegani verkkosivuilla tavattoman hyvin tiivistettyyn kuvaukseen tieteen merkityksestä yhteiskunnassa. Pirjo Koivukangas, kauppatieteiden tohtori, terveystaloustieteilijä, kuvaa tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta kirjoituksessaan seuraavasti:

Tiede palvelee yhteiskuntaa. Voimme ajatella, että lähes kaikki, mitä meillä on, on aluksi syntynyt tieteellisestä ideasta. Olemme saaneet huomaamattamme elämyksiä, kuten valot, teknologian, kulttuurin ja suuren joukon hyödykkeitä. Olemme saaneet ajatuksiimme ja arvoihimme ulottuvuuksia. Olemme saaneet ihmisyyden kirjon. Näiden kaikkien alkuviritelmä on ollut tieteellisen tiedon läpivalaisemaa.

Kirjoituksessa viitataan myös Joseph Schumpeteriin, jota uskallan kutsua nykyisen innovaatioajattelun isäksi. Schumpeterille innovaatio, uusi asia, syntyy siellä, missä ihminen haluaa tehdä asioitaan paremmin. Schumpeter kutsui innovaattoria ”häiriköksi”, koska innovaattori haastaa totutut tavat.

Tiede synnyttää työvälineitä elämän helpottamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. Maailmaa seuratessa kehityksen näkee monilla aloilla. Vihreiden biotieteiden ja puhtaiden teknologioiden kehityksen ansiosta olemme siirtymässä maailmanhistorian valossa nopein askelin kohti merkittävästi vähemmän maapalloa kuormittavaa tuotantoa. Lääketieteen ja terveysteknologian ansiosta tuhannet ja tuhannet suomalaiset elävät arjessaan terveemmin ja paremmin nauttien elämästään pidempään. Informaatioteknologian huimien edistysaskelien ansiosta tiedonsiirto on nopeaa – on kyse sitten ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta tai koneiden, laitteiden ja esineiden tai niihin liittyvien ohjelmistojen ja järjestelmien yhteen liittämisestä. Liikkumisen ja logistiikan älykkäät teknologiat vähentävät kustannuksia, ympäristön kuormitusta ja parhaimmillaan käsitystämme siitä, mikä on lähellä tai kaukana.

Tutkimus- ja innovaatiotoiminta vie maailmaa nopeasti eteenpäin. Kehitys ei ole pysähtymässä. Digitalisaatio ja teknologian kehitys ovat tässä suuria mahdollistajia. Digitalisaatio liittyy keskeisesti kaikkiin edellä viitattuihin megatrendeihin, mutta myös kulttuuriin ja eri tieteiden laajaan kirjoon.

Digitalisaation ja teknologisen kehityksen taustalla on pääosin luonnontieteet. Viime päivien uutisistakin olemme havainneet, että luonnontieteiden suosio on romahtanut. Pelkään, että Suomi menettää mahdollisuuden olla edelläkävijä teknologisessa kehityksessä . Olen kantanut huolta matematiikan ja luonnontieteiden kiinnostavuudesta jo 1990-luvulta asti, ja huoleni kasvaa kokoa ajan. 15-vuotiaana tehdään  päätöksiä, jotka ratkaisevat osaltaan jopa teollisuutemme tulevan kilpailukyvyn.

Usealla alalla on olennaista vankka perustutkimuksen pohja. Megatrendejä on sopivassa mittakaavassa seurattava, mutta perustutkimuksen ytimen korkeasta tasosta ei pidä luopua. Soveltavan tutkimuksen rahoituksen päävastuu on yrityksillä. Julkisia varoja ei pidä käyttää yritysten tukemiseen ilman, että yritys ottaa selvästi riskiä uusien innovaatioiden luomiseksi.

Suomen menestykselle on tärkeää, ettemme ole vain kehityksessä mukana hyödyntämässä muiden luomaa tietoa ja kehittämiä innovaatioita. Kaikilla edellä mainitsemillani sektoreilla suomalaiset tutkijat ja innovatiiviset yritykset ovat luoneet uutta, kehittäneet uusia toimintamalleja ja lisäarvoa asiakkaille ja viime kädessä kansalaisille. Tämä jatkuva ja väsymätön prosessi luo osaamista, joka generoituu yhteiskuntaan takaisin muun muassa  menestyvien yritysten ja niiden työntekijöiden maksamina verotuloina. Paikalleen ei voi jäädä hetkeksikään.

Schumpeterin tavoin hallitus pyrkii kyseenalaistamaan sellaisia toimintamalleja, jotka eivät toimi eivätkä tuota tavoiteltua lisäarvoa. Lukuisten julkista taloutta, työmarkkinoita, toimialojen sääntelyä ja esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskevien päätösten jälkeen luottamus Suomeen on alkanut palautua – vaikkakin pienin askelin. Valoa taloudessa näkyy pikkuhiljaa.

Taloutemme on edelleen hyvin herkässä tilanteessa eikä vielä ole mahdollisuutta huokaista. Olemme jääneet pahasti jälkeen keskeisimmästä viiteryhmästämme – muista Pohjoismaista ja Saksasta. Suurin haasteemme on ollut kykenemättömyys uudistuksiin. Ongelmamme ovat ennen kaikkea rakenteellisia ja heikentyneeseen kilpailukykyyn liittyviä. Näin ollen lääkkeetkin tulee kohdentaa näiden ongelmien ratkaisuun. Tämä koskee myös koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa. Rakenteet ja toimintamallit on nyt uskallettava rohkeasti perata.

Mielestäni voi aiheesta kysyä, miten ihmeessä tässä näin kävi. Miksemme päässeet paremmin osallisiksi maailmantalouden kasvusta, vaikka teimme vuosia poikkeuksellisia lisäinvestointeja osaamiseen ja tutkimukseen. Tekesin, Suomen Akatemian ja korkeakoulujen rahoitusta lisättiin merkittävästi. Esimerkkinä voidaan mainita, että Suomen Akatemian myöntövaltuudet kasvoivat vuoden 2005 noin 175 miljoonasta eurosta 360 miljoonaan euroon vuonna 2010. Vastaava kehitys tapahtui myös Tekesin osalta.

Ymmärsimme tarpeen uudistaa perinteistä metsätaloutta ja varauduimme sen riskin varalta, että Nokia-klusteri ei toisikaan aiemmin koettua menestystä ja talouden lisäarvoa. Tavoitteemme oli monipuolistaa talouden ja yritysten toimialarakennetta. Mutta tavoitteet eivät toteutuneet. Toimialarakenne on edelleen kapea ja Suomessa toimivan teollisuuden ja tuotannon kilpailukyky on heikko. Olemme toki monissa asioissa – kuten metsäteollisuudessa – onnistuneet, mutta silti voidaan sanoa, että kokonaisuutena mentiin pieleen ja vieläpä aika pahasti.

Tiedeyhteisöltä odotan esityksiä instituutioiden ja sellaisten käytäntöjen uudistamiseksi, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että viime vuosikymmenen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka ei ole täyttänyt selvästi sille asetettuja tavoitteita. Rima on jatkossa asetettava paljon korkeammalle – niin tuottavuuden, tutkimustoiminnan relevanssin kuin yleensä tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyön näkökulmasta. Entiseen menoon ei ole varaa. Velaksi elämisen vaihtoehdon perään ei kannata haikailla, sillä sitä on kokeiltu nyt lähes kahdeksan vuotta.

Säästöistä huolimatta meillä on muuhun maailmaan verrattuna erinomaiset edellytykset pärjätä hieman pienemmilläkin koulutuksen ja tutkimuksen kokonaisresursseilla. Korkeakoulujen kokonaismenojen BKT-osuus on Suomessa edelleen OECD-maiden 5. korkein, EU:ssa ja Pohjoismaissa olemme ykkössijalla. Valtion budjetista tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoimintaan ohjattavan rahoituksen BKT-osuudella mitattuna kuulumme maailman viiden kärkimaan ryhmään. Tekesin valtuuksia on nyt leikattu, mutta mainittu Suomen Akatemian myöntövaltuus yhdessä strategisen tutkimuksen myöntövaltuuden kanssa on edelleen vuosikymmenen vaihteen tasoa. Vastoin yleistä käsitystä yliopistojen ja Suomen Akatemian perusrahoitus ylittää tänä vuonna reaalisesti sen tason, jolla rahoitus oli kansantalouden viimeisenä lihavana vuonna 2008.

Arvoisat kuulijat,

Uudistusten rinnalla on koko ajan arvioitava tutkimus- ja innovaatiojärjestelmämme vaikuttavuutta ja luotettava riippumattoman ja empiirisen tutkimuksen voimaan. Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt teettää OECD:llä riip­pu­mat­toman kansain­vä­lisen arvion Suomen inno­vaa­ti­o­jär­jes­tel­mästä. Sen on mielestäni erittäin tarpeellinen. Tavoitteena on löytää tekijät, jotka vaikeuttavat tutki­mus­tu­losten välittymistä hyödykkeiden ja palveluiden tuotantoon. OECD:n arvioinnin tulokset saadaan käyttöön keväällä 2017. Sen jälkeen niitä voidaan hyödyntää tutki­mus­ra­hoi­tuksen valmistelussa. Analyysi tutkimus- ja innovaatiorahoituksen vaikuttavuudesta on välttämätöntä. Julkisesta investoinnista on saatava enemmän irti.

Esitän seuraavassa joitain pohdintoja, mitä voimme tehdä tieteen tilan parantamiseksi sekä Suomen aseman kehittämiseksi kilpailussa tutkimusintensiivisten yritysten investoinneista ja uusista työpaikoista.  

Ensinnäkin – kuten edellä viittaisin – on olennaista kääntää katse pelkästä rahan määrästä rakenteisiin, nykyisiin tutkimuksen rahoitusinstrumentteihin ja toimintamalleihin.

Hanke- ja projektirahoitusmaailma on mielestäni mennyt liian pitkälle. Pitäisikö meidän kohdistaa merkittävämpi osa rahoituksesta suoraan yliopistoissa toimiviin huippututkimusyksiköihin, luottaa teidän tutkijoiden, professoreiden ja yliopiston kykyyn arvioida tutkimuksen relevanssia ja mitata onnistumista pidemmällä aikaperspektiivillä ja suurempina kokonaisuuksina kuin nyt? Yksi keskeinen mittari on luonnollisesti se, millä tavalla yksityinen sektori tukee ja on kumppanina tutkimustoiminnassa.

Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi terveystieteissä Ruotsi tukee merkittävilläkin summilla suoraan kansallisia huippututkimusyksiköitä. Suomen osalta ensimmäinen merkittävä askel tähän suuntaan oli hallituksen kehysriihessä tekemä rahoituspäätös genomikeskuksen ja biopankkikokonaisuuden sekä kansallisen syöpäkeskuksen rahoittamiseksi. Arvioimme vastaavalla tavalla myös muita esityksiä tutkimuksen infrastruktuurien kehittämiseksi. Suomi on pieni maa, eikä omalla hiekkalaatikolla leikkiin ole liiaksi aikaa. Osaamiskeskittymät kilpailevat joka päivä investoinneista esimerkiksi Ruotsin, Tanskan, Saksan, Alankomaiden ja Ison-Britannian yliopistokampusten kanssa. Epäilemättä onni suosii paitsi rohkeaa ennen kaikkea myös luovaa ja ahkeraa.  

Toiseksi meidän on jatkettava yliopistojen uudistamista, tiivistettävä yliopistojen yhteistyötä sekä vahvistettava korkeakoulukampusten profiloitumista. Hallitusohjelma on tässä täysin linjassa muun muassa  viimeisen Suomen Akatemian Tieteen Tila -raportin suositusten kanssa. On löydettävä oikea tasapaino tieteen kansainvälisten huippujen ja laaja-alaisen, koko Suomen voimavaroja korostavan koulutuspolitiikan välillä. Teknologian hyödyntäminen mahdollistaa muun muassa aiempaa helpommin opetuksen järjestämisen paikasta riippumatta ja helpottaa koko korkeakoululaitoksen tarjonnan hyödyntämistä.

Kolmanneksi on tehtävä valintoja ja tuettava innovaatiomyönteisten markkinoiden kehitystä. Hallitus korostaa tiedeyhteisön roolia tutkimustoiminnan painopisteiden valinnassa, mutta ei ole väärin sanoa, että puheeni alussa kuvatut sektorit – biotalous, cleantech, lääketutkimus- ja terveysteknologia, älykäs liikenne ja digitalisaatio ovat investointiemme ja uudistusten keskiössä. Tämä tarkoittaa niin tutkimuspanoksia kuin markkinoiden toimintaa. Esimerkiksi innovaatiopolitiikan ja liikennepolitiikan on kuljettava paljon paremmin yhtä matkaa, käsi kädessä. Siiloitumista emme siedä. Mitä järkeä Suomen on investoida älykkään liikenteen teknologiaan, jonka käyttöönotto tuotannon rakenteista johtuen olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta kotimarkkinoilla? Tällä viikolla ministeri Bernerin käynnistämillä liikenteen selvityksillä on siis suora yhteys niin tutkimus- ja innovaatio- kuin yleensä elinkeinopolitiikkaankin.

Samaa sukua on hallituksen päätös tukea ennakkoluulottomasti pilotointia ja kokeiluja. Suomi pilottimarkkinana kuulostaa jo vanhalta jargonilta. Teemme parhaamme. Sanojen on muututtava teoiksi – samalla tavalla kuin kohta neljännesvuosisata sitten televiestintämarkkinoilla. Juhlapuheissa olemme usein korostaneet varsinkin ulkomaisille vieraille fiksuuttamme televiestintämarkkinoiden sääntelyn ja tutkimuspanosten yhdistämisessä. Unohdamme kuitenkin itse kokeilla oppejamme monilla sektoreilla, joissa korkea osaaminen, yrittelijäisyys ja toimivat markkinat saattavat saada aikaan maailmanluokan läpimurtoja.

Arvoisa tiedeyhteisö,

Tieteen, elämän ja yhteiskunnan yhteys on viime vuosisatojen menestystarina. Tiede vie suurten globaalien haasteiden keskellä Suomea ja koko ihmiskuntaa eteenpäin. Tässä työssä Suomen on oltava eturintamassa. Haastetaan totuttu, uusi asia syntyy siellä, missä ihminen haluaa tehdä asioitaan paremmin.

Kiitos.