Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Stubb arktiseen konferenssiin Norjaan

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 15.1.2015 13.45
Tiedote 22/2015

Pääministeri Alexander Stubb osallistuu kansainväliseen Arctic Frontiers -konferenssiin Norjan Tromssassa tiistaina 20. tammikuuta. Arctic Frontiers kokoaa yhteen pohjoisten maiden päätöksentekijöitä, talouselämää ja tutkijoita pohtimaan arktisten alueiden talouskehitystä. Tämän vuoden teemana ovat ilmasto- ja energiakysymykset.

Konferenssin yhteydessä julkistetaan Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen asiantuntijaraportti maiden taloudellisen yhteistyön mahdollisuuksista. ”Kasvua pohjoisesta” -raportin julkistuksessa ovat mukana pääministeri Stubbin lisäksi Norjan pääministeri Erna Solberg ja Ruotsin tulevaisuus- ja strategiakysymyksistä sekä pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri Kristina Persson. Asiantuntijaryhmän kutsuivat koolle keväällä 2014 pääministerit Jyrki Katainen, Fredrik Reinfeldt ja Erna Solberg. Ryhmään ovat kuuluneet Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä Suomesta, maaherra Magdalena Andersson Ruotsista ja Tromssan yliopiston rehtori Anne Husebekk Norjasta.

Konferenssin lisäksi pääministeri Stubb osallistuu suomalaisten ja norjalaisten yritysten pyöreän pöydän keskusteluun. Pohjoisen Norjan talouskehitys tarjoaa suomalaiselle elinkeinoelämälle monia yhteistyömahdollisuuksia. Vierailunsa aikana pääministeri luennoi myös Tromssan yliopistossa.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Anna-Kaisa Heikkinen, p. 040 7483 867 ja erityisavustaja (lehdistösuhteet) Pete Pokkinen, p. 040 756 7180, valtioneuvoston kanslia

Konferenssin verkkosivut

 
Sivun alkuun