Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Stubb: Kunnioitamme Kreikan vaalitulosta ja odotamme Kreikan kunnioittavan aiempia sitoumuksia

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 26.1.2015 9.18
Tiedote 36/2015

Pääministeri Alexander Stubb onnittelee Kreikan Syriza-puoluetta parlamenttivaalien selkeästä voitosta.

- Demokraattisten vaalien tulosta täytyy aina kunnioittaa. Toivon, että Kreikkaan saadaan muodostettua nopeasti toimintakykyinen hallitus. Epävarmuus on aina pahin vaihtoehto, pääministeri Stubb toteaa.

Pääministeri Stubb edellyttää, että Kreikan uusi hallitus kunnioittaa vastaavasti Kreikan tekemiä sopimuksia ja sitoumuksia.

- Euroalueen toiminta perustuu vahvojen sääntöjen lisäksi keskinäiseen luottamukseen ja vilpittömään yhteistyöhön. Suomi haluaa löytää yhteisymmärryksen Kreikan uudenkin hallituksen kanssa. Sen löytyminen riippuu erityisesti Kreikasta itsestään, Stubb painottaa.

Pääministeri Stubbin mukaan Suomen kantoja euroalueen kriisien hoitamiseen Kreikan vaalitulos ei muuta.

- Jos Kreikan uusia hallitus sitoutuu aiemmin sovittuun sekä tarvittaviin rakenneuudistuksiin, olemme valmiita keskustelemaan Kreikan ohjelman jatkamisesta joillakin kuukausilla. Vaalikeskustelussa esillä ollut velkojen anteeksiantaminen ei Suomelle käy, pääministeri Stubb päättää.

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Lauri Tierala, p. 040 841 7141 ja erityisavustaja (lehdistösuhteet) Pete Pokkinen, p. 040 756 7180, valtioneuvoston kanslia

Alexander Stubb
 
Sivun alkuun