Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Paikkariippumattoman työn lisäämistä puolustushallinnossa selvitetään

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2019 8.19
Tiedote

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on päättänyt selvitystyön aloittamisesta paikkariippumattoman ja monipaikkaisen työn lisäämisestä puolustusministeriön hallinnonalalla, eli Puolustusvoimissa, Puolustushallinnon rakennuslaitoksessa ja puolustusministeriössä. Selvitystyössä kartoitetaan tapoja, joilla työskentely ja toimiminen useammalla paikkakunnalla olisi mahdollista puolustushallinnossa 2020-luvulla.

Puolustushallinnossa paikkariippumattoman työskentelyn mahdollistavat etätyö, hajautettu työ ja liikkuvaa työskentelyä tukevat ratkaisut. Nämä ovat jo nyt laajasti käytössä. Tavoitteena on arvioida kokemuksia ja hyötyjä sekä mahdollisuuksia lisätä paikkariippumatonta työskentelyä. Työssä myös selvitetään, miten monipaikkaisuus vaikuttaa esimiestyöhön ja johtamiseen.

Tämän lisäksi kartoitetaan, voiko puolustushallinnon lukuisia toimipisteitä ympäri maata hyödyntää nykyistä laajemmin puolustushallinnon henkilöstön työskentelytiloina sekä minkälaisilla kokeiluilla monipaikkaisuutta ja etätyön lisäämistä voitaisiin vauhdittaa puolustusministeriön hallinnonalalla.

-Paikkajoustavat työskentelymahdollisuudet ovat parhaimmillaan sekä työnantajan että työntekijän etu, sanoo puolustusministeri Antti Kaikkonen. -Vaikka puolustushallinnon toiminta onkin varsin hajautettua, on paikallaan käydä läpi 2020-luvun mahdollisuudet alueellisesti joustavaan työskentelyyn, Kaikkonen toteaa.

Toimeksianto perustuu pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmaan, jossa alueellistaminen ja paikasta riippumaton työnteko nousevat vahvasti esille. Hallitusohjelman mukaan uutta teknologiaa on hyödynnettävä, jotta joustava eläminen, työskentely ja yrittäminen ovat mahdollisia.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat ministerin erityisavustaja Jirka Hakala p. 0295 140 005 ja konserniohjausyksikön johtaja Sanna Poutiainen p. 0295 140 311.

 
Sivun alkuun