Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Puolustusministeri Kaikkonen Berliiniin, Brysseliin ja Klaipedaan

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 24.6.2019 15.19
Tiedote

Puolustusministeri Antti Kaikkonen osallistuu 25.-28.6.2019 viiteen kansainvälistä puolustusyhteistyötä käsittelevään kokoukseen Berliinissä, Brysselissä sekä Klaipedassa.

Tiistaina 25.6. puolustusministeri Kaikkonen osallistuu Pohjoisen ryhmän (Northern Group) ministerikokoukseen Berliinissä. Ministereiden on määrä keskustella strategisesta viestinnästä, merellisestä turvallisuudesta sekä sotilaallisesta liikkuvuudesta (Military Mobility). Northern Group -ryhmittymään kuuluvat Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi Alankomaat, Iso-Britannia, Puola ja Saksa. Tämän kertaiseen kokoukseen osallistuu lisäksi kutsuttuna puhujana Naton Joint Forces Commandin komentaja, vara-amiraali Andrew L. Lewis.

Naton puolustusministerikokous järjestetään 26.-27.6. Naton päämajassa Brysselissä. Puolustusministeri Kaikkonen osallistuu Resolute Support -operaatiota käsittelevään työistuntoon sekä ministerikokouksen työillalliselle, aiheena uudet teknologiat (Innovation and Disruptive Technologies). Työillalliselle on Nato-maiden lisäksi kutsuttu Suomi, Ruotsi ja EU. Kaikkonen osallistuu lisäksi ministerikokouksen yhteydessä järjestettävään ISIS:n vastaisen koalition (Defeat-ISIS) kokoukseen sekä Saksan johtaman kehysvaltioryhmän (Framework Nation Concept, FNC) kokoukseen. Kehysvaltioryhmän tavoitteena on kehittää monikansallisia eurooppalaisia suorituskykyjä sekä muodostaa joukkokokonaisuuksia esimerkiksi kriisinhallinnan tarpeisiin.

Kokousviikon päätteeksi, perjantaina 28.6. puolustusministeri Kaikkonen osallistuu Ison-Britannian johtaman Joint Expeditionary Force (JEF) -maaryhmän puolustusministerien ja puolustusvoimien komentajien yhteiskokoukseen maihinnousutukialus HMS Albionilla Klaipedan satamassa Liettuassa. Itämerellä on tällä hetkellä käynnissä vuoden JEF-päätapahtuma, BALTIC PROTECTOR -harjoituskokonaisuus. JEF-yhteistyön tavoitteena on kehittää sotilaallisia valmiuksia ja kykyä ennaltaehkäistä sekä tarvittaessa vastata yhdessä erilaisiin kriiseihin.

Lisätietoa puolustusministeriössä antavat NG-kokouksen osalta erityisasiantuntija Johanna Hämäläinen, puh. 0295 140 086, Nato-puolustusministerikokouksesta erityisasiantuntija Outi Nieminen, puh. 0295 140079. JEF ja FNC-kokouksista lisätietoa antaa vanhempi osastoesiupseeri Jyri Saanio, puh. 0295 140 003. Kokouksiin liittyvästä viestinnästä antaa lisätietoa erityisasiantuntija Kristian Vakkuri, puh. 0295 140123.

 
Sivun alkuun