Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Puolustusministeriö päätti puolustusvoimien osallistumisesta kansainväliseen harjoitusyhteistyöhön vuonna 2020

försvarsministeriet
Julkaisuajankohta 8.11.2019 13.30
Tiedote

Kansainvälisen harjoitusyhteistyön merkitys on korostunut puolustusvoimien tehtävien edellyttämien valmiuksien ja kyvyn kehittämisessä. Puolustusyhteistyön syveneminen on vaikuttanut myös kansainvälisen harjoitusyhteistyön tavoitteisiin, tilannekuvauksiin ja harjoitusten laajuuksiin.

Puolustusvoimien osallistuminen vuoden 2020 kansainväliseen harjoitusyhteistyöhön on jatkumoa edellisten vuosien pitkäjänteiselle harjoitusosallistumiselle ja pohjautuu osaltaan puolustusyhteistyön tiivistämiseen. Kehittyvä puolustusyhteistyö Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Naton kanssa vaikuttaa myös harjoitusyhteistyön sisältöön. Puolustusvoimien kansainvälisen harjoitusyhteistyön painopiste on vaativissa kansainvälissä harjoituksissa sekä sotilaallisen avun antamista ja vastaanottamista kehittävissä harjoituksissa.

Puolustusvoimien tärkeimmät kansainväliset harjoituskokonaisuudet ensi vuonna ovat osa Pohjoismaista sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa tehtävää kahden- ja monenvälistä yhteistyötä. Näihin liittyvät harjoituskokonaisuudet järjestetään kevään ja alkukesän aikana Ruotsin, Norjan ja Suomen alueilla.

Puolustusvoimien vuoden 2020 suunnitelma sisältää 71 harjoitustapahtumaa (92 vuonna 2019), joiden kustannukset ovat yhteensä noin 7,9 milj. euroa (10,8 milj. euroa vuonna 2019). EU:n taisteluosasto-osallistumiseen liittyvät harjoituskustannukset, jotka ovat noin 0,5 milj. euroa, katetaan UM:n sotilaallisen kriisinhallinnan määrärahoista. Lisätietoa Suomen osallistumisesta kansainväliseen harjoitusyhteistyöhön sekä esimerkkejä vuoden 2020 harjoituksista löytyy puolustusministeriön verkkosivuilta.

Puolustusministeriössä lisätietoja antavat ylijohtaja Janne Kuusela, puh. +358 295 140 300 sekä vanhempi osastoesiupseeri Jyri Saanio, puh. +358 295 140 003.

 
Sivun alkuun