FI SV

Selvitys geotermisen energian syväreikäporaamisesta ohjeistaa lämpökaivohankkeiden riskien ennakoimisessa

Ympäristöministeriö 20.5.2019 12.31
Tiedote

Ympäristöministeriö tilaama, Helsingin yliopiston Seismologian instituutin ja Geologian tutkimuskeskuksen toteuttama selvitys geotermisen energian syväreikäporaamisen riskeistä valmistui. Selvityksessä tuotettiin ohjeistusta, jota noudattamalla syviin lämpökaivohankkeisiin liittyviä riskejä on mahdollista ennakoida esimerkiksi kunnallisessa päätöksenteossa.

Selvityksessä annetaan ohjeita syvien lämpökaivohankkeiden tarvitsemista taustaselvityksistä, suunnitelmista, toteutuksesta sekä seurannasta.

Geotermisen energian syväreikäporaamisella tuotetaan kaukolämpöä kallioperään varastoituneesta energiasta. Energiaa tuotetaan menetelmillä, jotka perustuvat syväporaamiseen useiden satojen metrien, Suomen oloissa jopa kilometrien, syvyyteen. Syväreikäporaamiseen liittyvä tekniikka on uutta Suomessa.

Syvän geotermisen energian käyttöön on useita menetelmiä. Tehostetussa geotermisessä systeemissä käytetty, säröttämiseksi kutsuttu menetelmä aiheuttaa selvityksen mukaan pieniä maanjäristyksiä, joista suurimmat saatetaan havaita myös lähiympäristössä.

Lisätietoja:

Rakennusneuvos Teppo Lehtinen, ympäristöministeriö, [email protected] , puh 02952 50157

Tutkimusjohtaja Annakaisa Korja, Helsingin yliopisto, Seismologian instituutti, [email protected], puh. 029 415 1606

Johtava asiantuntija Teppo Arola, Geologian tutkimuskeskus, Geoenergia, [email protected] , puh. 029 503 2207