Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sinikka Antila EU-suurlähettilääksi Namibiaan

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2019 8.48
Uutinen

Suurlähettiläs Sinikka Antila on nimitetty EU-edustuston päälliköksi Namibiaan 11.9.2019 alkaen.

Namibia on Antilalle tuttu paikka, sillä hän työskenteli Suomen Windhoekin -edustustossa vuosina 1998–2003, ensin kehitysyhteistyöneuvoksena ja sittemmin väliaikaisena asiainhoitajana. Antila on toiminut uransa aikana ulkoministeriössä eri tehtävissä pääosin kehityspolitiikan alueella, muun muassa suurlähettiläänä Sambiassa 2007–2011 ja Tansaniassa 2011–2015.

EU-edustuston päällikkönä työnkuva on pitkälti samankaltainen kuin Suomen suurlähettiläänä. Jäsenmaan sijaan EU-edustuston päällikkö edustaa kuitenkin koko Euroopan unionia ja ajaa sen intressejä. Antilalle työskentely EU-delegaatioiden kanssa on tuttua. ”Suomen edustajina maailmalla olemme olleet mukana EU-päälliköiden poliittisessa työssä ja koordinoimassa kehitysyhteistyötä”, Antila kertoo ja korostaa yhteistyön merkitystä muiden EU-delegaatioiden kanssa. ”On hyvin tärkeää, että EU toimii yhtenäisesti, ja että saataisiin mahdollisimman paljon tehtyä asioita yhdessä, oli se sitten kehitysyhteistyötä, poliittista dialogia tai kaupallisia suhteita.”

EU:n edustaminen vaatii opettelua tietokonejärjestelmistä alkaen aikaisemmin jäsenmaata edustaneelle Antilalle. ”Onneksi paikalla on hyvä tiimi, joka toivon mukaan auttaa päällikköä.”

Namibia ei ole enää köyhimpiä kehitysmaita, mutta maalla on silti haasteita talouden ja työllisyyden saralla. Talous pitäisi saada liikkeelle ja sen rakennetta tulisi monipuolistaa sekä työpaikkoja saada lisättyä yksityiselle sektorille.

Koulutus ja maatalous kuuluvat EU:n toiminnan painopisteisiin Namibiassa. Antilan viimeisin työtehtävä kauppa ja kehitys -suurlähettiläänä ulkoministeriössä antaakin hyvät eväät työhön Namibiassa. ”Täydennän kokemusta, mitä EU-delegaatiossa jo on ja toivon mukaan pystyn viemään näitä asioita eteenpäin ja toteuttamaan sitä kautta EU:n investointiohjelman sekä EU:n ja Afrikan allianssin tavoitteita.”

Antila iloitsee Namibiaan paluusta. ”Namibia on kaunis, erinomainen maa, joka tuli koluttua [siellä viimeksi ollessa] läpikotaisin. Maa on tuttu ja vallassakin on tuttuja päättäjiä, presidenttiä myöten.”

Antilan lisäksi EU:ta maailmalla edustaa tai on edustanut vain neljä muuta suomalaista. Pirkka Tapiola toimii Bangkokissa, mitä ennen hän oli EU-delegaation päällikkönä Moldovassa. Timo Olkkonen on EU-edustuston päällikkönä Zimbabwessa. Jari Vilén toimi EU-delegaation päällikkönä viime vuoden elokuuhun asti Strasbourgissa ja Marjaana Sall Mauritiuksella kesään 2019 saakka.

 
Sivun alkuun