Somalia rakentaa uutta mediaa Suomen tuella

Ulkoministeriö 29.5.2019 10.22
Uutinen

Somalian kansallista televisiota johtava Liban Abdi haluaa maahansa Yleisradion kaltaisen julkisen palvelun median. Tavoite etenee Suomen tuella.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Yhteistyömme Viestintä- ja kehityssäätiö VIKESin kanssa alkoi vuonna 2014, kun Somalian TV sai käyttöönsä YLEn entisen TV-studion, lähetyslaitteet, kameran ja muita välineitä.

”Saimme vihdoin tilat, jotka oikeasti näyttävät TV-studiolta”, kertoo toukokuussa Suomessa vieraillut Abdi. ”Henkilöstö on myös koulutettu käyttämään ja huoltamaa studiota, ja toimittajien ammattitaito on parantunut saamamme koulutuksen kautta.”

Liban Abdi kertoo oppineensa paljon median toiminnasta ja toimittajien työstä käynneillään YLEn Pasilan ja Tampereen studioissa.​​​​​​​

”Olemme vielä kaukana Yleisradion kaltaisesta tiedonvälityksestä, mutta nyt meillä on tavoite ja edellytykset pyrkiä sitä kohti”, Abdi sanoo.

”Suomelta olemme saaneet erilaista tukea kuin muilta mailta, eli suoraa apua ja koulutusta. Suomalaiset kouluttajat olivat erinomaisia, ja saimme kontakteja muihinkin TV-tekijöihin.”

Somalian 20 vuotta kestäneen sisällissodan aikana, myös maan media koki kovia. Journalismin koulutusta ei ollut, toimittajien palkat ovat huonoja eikä median eettisiä periaatteita tunneta riittävästi. Nyt tiedonvälitys on elpymässä.

Toimittajakoulutusta Mogadishussa. Kuva: Aaro Ylitalo.

Abdin mukaan moni päättäjä haluaa median palvelevan vain omia tavoitteitaan, ja toimittajien halutaan kiillottavan hallituksen viestiä. Aiemmin vain hallitusta tukeva media hyväksyttiin, ja vie vielä aikansa, ennen kuin vapaan median merkitys todella ymmärretään.

”Ennen teimme uutisia siitä, mitä hallitus halusi, nyt teemme ohjelmia, joita ihmiset toivovat näkevänsä.”

Kun vaalit lähestyvät järjestetään vaalikeskustelu, jossa ovat mukana kaikki ehdokkaat, myös istuva presidentti.

Vaarallinen journalismi

"Somaliassa toimittajan työhön liittyy yhä monia vaaroja, vaikka Mogadishun turvallisuustilanne on nyt vähän parempi kuin ennen. Pyrimme huolehtimaan kaikkien toimittajiemme turvallisuudesta, ja kehotamme heitä olemaan varuillaan liikkuessaan. TV-tilat sijaitsevat nyt State House –kampuksella, joka on hyvin vartioitu”, kertoo Abdi, joka aiemmin liikkui kaupungilla vain turvamiehen kanssa.

Somaliassa televisiota ovat hallinneet aseistetut miehen puvuissaan, konferenssit ja konfliktit. Maassa on vain vähän naisia toimittajina, mutta heidän määränsä on vähitellen nousemassa.

Nainen uutisankkurina Somalian TV:n lähetyksessä. Kuva: Aaro Ylitalo.

Mieluiten Abdi tekisi ohjelmia ajankohtaisista asioista ja vaikuttaisi ihmisten asenteisiin.

”Somaliassa tarvitaan kansalaiskasvatusta, koska maalla on ollut toimiva hallinto vasta vähän aikaa, ja televisio on oikea väline tähän.”

Kaikki ihmisten omaan elämään ja arkeen liittyvät aiheet kiinnostavat katsojia – koulutus, demokratia, ihmisoikeudet, lapset sekä se, miten verorahat käytetään. Open Debate –ohjelmassa ihmiset voivat kysyä sosiaalisen median kautta kaikkea mahdollista suoraan päättäjiltä.

”Yhteistyö Suomen kanssa on ollut meille elintärkeää ja hedelmällistä. Sen tuloksena meillä on nyt paljon hyvin koulutettuja TV-alan osaajia. Samalla olemme oppineet tekemään ohjelmia ihmisiä kiinnostavista aiheista”, Abdi sanoo.

Ulkoministeriö ja EU tukevat Vikesin työtä Somaliassa.

Outi Einola-Head

Kirjoittaja työskentelee ulkoministeriön viestintäosastolla