Suomelle on tarjolla johtava rooli pohjoisessa ulottuvuudessa

Ulkoministeriö 23.10.2019 14.56
Uutinen

Pohjoinen ulottuvuus on yhteistyötä Euroopan unionin, Venäjän, Norjan ja Islannin välillä. Pohjoisen ulottuvuuden 20-vuotista taivalta juhlittiin perjantaina 18.10. Säätytalolla Paasikivi-seuran ja ulkoministeriön järjestämässä juhlaseminaarissa.

Paljon ihmisiä koristeellisessa salissa istumassa penkeillä. Pohjoinen ulottuvuus houkutteli salin täyteen kuulijoita. ©Paasikivi-Seura/Katariina Enäjärvi-Miinin

Pohjoinen ulottuvuus tuli osaksi Euroopan unionin ulkosuhdepolitiikkaa vuonna 1999 Suomen aloitteesta. Tavoitteena on edistää vakautta, hyvinvointia ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa aina arktisilta alueilta Itämerelle saakka. Monimuotoinen yhteistyö on kehittynyt neljäksi kumppanuudeksi ympäristön, terveyden, liikenteen ja kulttuurin aloilla. Toimintaa täydentävät yliopistojen yhteistyötä koordinoiva Pohjoisen ulottuvuuden instituutti, Pohjoisen ulottuvuuden yritysneuvosto ja parlamentaarikkofoorumi.

Pohjoisen ulottuvuuden juhlavuotta vietettiin Säätytalolla järjestetyssä ”Yksi valtakunnan parhaiten varjelluista salaisuuksista – Pohjoinen ulottuvuus 2.0” -seminaarissa. Tilaisuuden avasi pohjoisen ulottuvuuden syntyyn merkittävästi vaikuttanut entinen eduskunnan puhemies ja pääministeri Paavo Lipponen. Ulkoministeriön itäosaston päällikkö Maimo Henriksson sekä arktinen ja antarktinen suurlähettiläs Petteri Vuorimäki johtivat paneelikeskusteluja, joissa puheenaiheina olivat pohjoisen ulottuvuuden onnistumiset, käynnissä olevat hankkeet ja tulevaisuus. Kiitosta saivat erityisesti Itämeren tilaa parantaneet jätevesihankkeet Luoteis-Venäjällä ja Kuolan niemimaan ydinturvahankkeet. Seminaarin lopuksi puheenvuoron piti Paasikivi-seuran varapuheenjohtaja, kansanedustaja Erkki Tuomioja.

Osastopäällikkö Henriksson piti pohjoisen ulottuvuuden tulevaisuuden osalta erityisen tärkeänä poliittisen tason sitoutumista ja näkyvyyttä. ”Jotta Suomi voi olla kokoaan suurempi maailmalla, Pohjoisen ulottuvuuden politiikka tarvitsee kansallisia tavoitteita ja resursseja,” muistutti kansanedustaja Mari-Leena Talvitie puheenvuorossaan. Suomi haluaa EU-puheenjohtajakaudellaan kiinnittää huomiota alueellisen yhteistyön tärkeyteen. Ympäristöyhteistyö ja erityisesti ilmastonmuutoksen torjunta, alueellinen ja rajat ylittävä yhteistyö ovat Suomen painopistealoja. ”Suomen ei pidä pelätä ottaa johtajan roolia”, sanoi osastopäällikkö Henriksson.

Pohjoisen ulottuvuuden juhlavuoden seuraava tapahtuma on marraskuussa Finlandia-talolla järjestettävä kansainvälinen kutsuvierastapahtuma A Clean and Global North.

Katso seminaarin tallenne Paasikivi-seuran kotisivuilta: https://www.paasikivi-seura.fi/avoimet-yleisotilaisuudet/

Tapahtuman tallenne Paasikivi-seuran kotisivuilla

A Clean and Global North -tapahtuma