Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vastaus välikysymykseen hallituksen kannanotoista Euroopan talouden vakauttamisneuvotteluissa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 15.3.2011 12.30
Välikysymysvastaus -

Pääministeri Mari Kiviniemi

 

(muutosvarauksin)

Arvoisa puhemies,

Olemme viime kuukausina tehneet merkittäviä päätöksiä Euroopan talouskasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Edelleen tavoitteena on ollut vakauttaa yhteisen valuutta-alueen rahoitusmarkkinat, joiden epävakaus on jatkunut kohta kolme vuotta.

Toistan jälleen kerran, että vakaat rahoitusmarkkinat ovat talouskasvun edellytys, euroalueen kilpailukyky maamme etu ja Euroopan talouskasvu työllisyytemme turva. Tämä näkyy lopulta jokaisen suomalaisen kukkarossa.

On suomalaisten etu, että Euroopassa on samat talouskasvua ja työllisyyttä tukevat säännöt. Yhteisen kasvun turvaamiseksi tarvitaan sekä koordinaatiota että kuria.

Arvoisa puhemies,

Euromaiden päämiesten perjantain kokouksen merkittävimmät päätökset koskivat Euroopan pysyvää vakausvälinettä EVM:ää ja väliaikaista, Euroopan rahoitusvakausvälinettä ERVV:tä. Toisin kuin välikysymyksen perusteluissa esitetään, päätökset olivat Suomen hallituksen aiempien ja eduskunnan suuren valiokunnan vahvistamien kantojen mukaisia.

Pysyvän vakausmekanismin rahoituskapasiteetin osalta päätettiin, ettei sen tosiasiallinen lainanantokapasiteetti tule ylittämään 500 miljardia euroa. Tulevan pysyvän järjestelmän pohjana toimii väliaikainen vakausväline ERVV, kuten Suomen kantana on esitetty.

Perjantaina sovittiin myös, että pysyvän vakausmekanismin pääomarakenteen tulee olla sopiva yhdistelmä maksettua pääomaa, takuupääomaa ja takauksia. Pääoman asteittaiselle maksamiselle vahvistetaan aikataulu kunnioittaen täysin kansallisten parlamenttien menettelytapoja. Suomen osalta nämä päätökset tekee seuraava eduskunta.

Ennen pysyvän vakausmekanismin voimaantuloa Euroopan rahoitusvakausvälineen sovittu 440 miljardin euron suuruinen lainanantokyky asetetaan täysimääräisesti käyttövalmiuteen. Tämä, 

kuten paketin muutkin osat, ovat Suomen aiempien kantojen mukaisia. Suomen kannalta tärkeää on, että perjantaina ei tehty päätöksiä siitä, millä keinoin lainantokyvyn kasvattaminen tapahtuu ja millä aikataululla täyttä kapasiteettia tavoitellaan. ERVV -päätöksillä ei saa ennakoida EVM:n rakennetta. Siksi näistä tulee päättää samassa yhteydessä.

Takausten lisäksi tosiasiallista kapasiteettia voi kasvattaa paitsi takauksia kasvattamalla, myös korvamerkitsemällä lainaohjelman piiriin tulevan jäsenmaan tuloja lainojen hoitamiseksi, kolmen A:n luottoluokituksesta tinkimällä sekä suorilla lainoilla. On tärkeää selvittää mitä näistä keinoista on tosiasiallisesti mahdollista käyttää ja mitkä sopivat parhaiten pysyvän mekanismin rakenteeseen. Suomi on ollut hyvin aktiivinen näiden vaihtoehtojen selvittämisessä niin, että sitoumustemme kokonaismäärä voitaisiin pitää mahdollisimman pienenä.

Euroopan vakausmekanismin ja Euroopan rahoitusvakausvälineen rahoituskapasiteettia koskevaan kappaleeseen tehtiin muutos Suomen vaatimalla tavalla. Lause "Takuiden ja lisätakuiden tulee olla valmiina otettavaksi käyttöön, mutta tosiasiallisesti ne otetaan käyttöön vain tarvittaessa." poistettiin.

Tässä vaiheessa markkinoiden vakuuttamiseen riitti, että sitoudutaan täyteen kapasiteettiin erittelemättä keinoja siihen pääsemisestä. Espanjan tilanne on vakiintunut. Portugali julkaisi samaisessa kokouksessa EKP:n ja komission siunaaman uudistuspaketin, joka rauhoitti markkinat sen osalta. Maiden tekemien tärkeiden päätösten jälkeen paine ja kiire ERVV:tä koskevien toimien osalta näyttää helpottuneen, mikä näkyi myös markkinoilla maanantaina.

Kaikki eivät tätä analyysiä kuitenkaan jaa. Paineet takuiden kasvattamiseen eivät ole poistuneet. Tämä kävi selvästi esille myös eilisessä valtiovarainministereiden euroryhmän kokouksessa, jossa kapasiteetin kasvattamisen tavoista ei päästy päätökseen. Kysymys väliaikaisen mekanismin lainanantokapasiteetista tulee siis ratkaistavaksi viimeistään samassa yhteydessä EVM:n yksityiskohtien kanssa. Tällöin kyseeseen tulee joku tai jotkut edellä mainituista keinoista.

Arvoisa puhemies,

Kukaan ei tietenkään voi sanoa, että tilannearvio ERVV:n osalta pitää tästä ikuisuuteen, mutta näin on tällä erää päätetty. Nämäkin päätökset, kuten päätökset politiikassa yleensä, on tehty parhaan tämän hetkisen tiedon perusteella.

Itse lähden siitä, että kokonaisuutta ei ratkaista ennen kuin pysyvän vakausmekanismin rakenne on selvillä. Samassa yhteydessä on tehtävä kokonaisarvio siitä, mikä on välttämätöntä Euroopan rahoitusvakauden turvaamiseksi.

On Suomen edun mukaista, että Euroopan rahoitusmarkkinat ovat vakaat. Velvollisuutemme on suojata suomalaisia uusilta kriiseiltä. Kyse on siis vastuunkantamisesta.

Suomen hallituksen linja Euroopan rahoitusvakausjärjestelmän kehittämisessä on ollut vastuullinen, mutta samalla hyvin tiukka, tiukin jäsenmaiden joukossa. Emme suostu mihinkään sitoumuksiin, mitkä eivät ole mielestämme ehdottoman välttämättömiä rahoitusvakauden kannalta. Ja kaikille kannanotoillemme olemme hakeneet ja haemme eduskunnan suuren valiokunnan tuen.

Suomen kannalta olennaista ei ole, miten eri uutistoimistot tulkitsevat kokouksen käytäväpuheita. On selvää, että takuiden kasvattamista ajavat tahot tulkitsevat perjantain päätöstä täydestä kapasiteetista nimenomaan takuiden kasvattamisena.

Suomen kannalta olennaista on se, mitä päätelmissä lukee ja että se on eduskunnan kannan mukaista.

Tulen joka tapauksessa jättämään varauman maaliskuun lopun huippukokouksessa tehtäviin päätöksiin, koska kansallisesti Suomen osalta niistä päättää uusi eduskunta. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että tähänkin saakka olemme antaneet vain lainaa ja takuita, emme tukia, kuten välikysymyksessä esitetään.

Se, ettemme perjantaina päättäneet yksittäisten euromaiden takuiden kasvattamisesta on pitkän ja sinnikkään työn tulos. Vastoin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja euromaiden enemmistön 

alkuperäistä kantaa Suomi sai takuukirjauksen hallituksen ja eduskunnan linjauksen mukaisesti kaadettua.

Tähän hain normaalin käytännön mukaan kokousmandaatin suurelta valiokunnalta torstaina juuri ennen kokousta. Lisäksi valiokuntaa informoitiin puheenjohtajan välityksellä vielä Brysselistä perjantai-iltana.

Arvoisa puhemies,

Lisäksi euromaiden huippukokouksessa käsiteltiin vakausmekanismien instrumentteja, käytön ehtoja, Kreikan ja Irlannin lainojen korkoja sekä Portugalin uudistuksia. Samalla hyväksyttiin euroa koskeva sopimus vahvemman talouspolitiikan koordinoinnin, kilpailukyvyn ja lähentymisen edistämiseksi.

Olen antanut näistä selvityksen eduskunnan suurelle valiokunnalle etukäteen sovitulla tavalla normaalin käytännön mukaisesti.

Mari Kiviniemi
 
Sivun alkuun