Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tasavallan presidentin esittely 12.12.2014

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.12.2014 11.41
Tiedote 556/2014

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset

 

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 12.12.2014 seuraavat lait:

Laki Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n muuttamisesta (HE 121/2014 vp). Lakia Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta muutetaan siten, että tutkimuslaitos yhdistetään Helsingin yliopistoon ja laitoksen nimi muuttuu Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutiksi. Laitoksen tehtävät säilyvät pääosin entisellään, ja laitoksen henkilöstö siirtyy instituuttiin Helsingin yliopiston palvelukseen. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin päivitetään tutkimuslaitoksen uusi nimi. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (OM apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen 0295 150 580)

Laki rikoslain 34 a luvun muuttamisesta, laki pakkokeinolain 10 luvun muuttamisesta ja laki poliisilain 5 luvun muuttamisesta (HE 18/2014 vp). Terrorismirikoksia koskevaa rikoslain lukua muutetaan siten, että entistä paremmin ehkäistään terrorististen rikosten tekeminen. Tämän vuoksi myös täydennetään poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja ja pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja koskevia säännöksiä. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (OM lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala 0295 150 486)

Laki kielilain 5 §:n muuttamisesta (HE 206/2014 vp). Kielilakia muutetaan siten, että yksikielinen kunta voidaan kunnan valtuuston esityksestä valtioneuvoston asetuksella säätää kaksikieliseksi kesken sen kymmenvuotiskauden, jonka ajaksi valtioneuvosto on säätänyt kunnan yksikieliseksi. Laki tulee voimaan 15.12.2014. (OM kieliasiainneuvos Corinna Tammenmaa 0295 150 181)

Laki kunnallisen eläkelain muuttamisesta (HE 208/2014 vp). Kunnallista eläkelakia muutetaan siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voidaan irtisanoa sekä siirtää toisiin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuskunnan luottamuksen. Lisäksi lakiin lisätään nimenomainen säännös, jonka perusteella toimitusjohtajan kanssa voidaan tehdä johtajasopimus. Lakia täsmennetään myös siten, että valtuuskunnan erottaessa hallituksen, uusi hallitus valitaan hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM lainsäädäntöneuvos Marja Isomäki 0295 530 414)

Laki valtiokonttorista annetun lain 2 §:n muuttamisesta (HE 179/2014 vp). Valtiokonttorista annettua lakia muutetaan siten, että Valtiokonttorilla on mahdollisuus hoitaa valtion liikelaitoksista annetun lain mukaisten liikelaitosten lainanottoa sekä tuottaa näille muita Valtiokonttorin palveluita. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM budjettineuvos Petri Syrjänen 0295 530 065)

Laki perintö- ja lahjaverolain 14 ja 19 a §:n muuttamisesta, laki perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta (HE 123/2014 vp). Perintö- ja lahjaverolain veroasteikkoja tarkistetaan korottamalla veroprosenttia kussakin asteikon portaassa yhdellä prosenttiyksiköllä. Lisäksi asteikkojen ylin, vuosina 2013-2015 yli 1 000 000 euron määräisiin perintöosuuksiin ja lahjoihin sovellettava kolmella prosenttiyksiköllä korotettu veroprosentti säädetään pysyväksi. Siitä johtuen muutetaan perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöstä. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (VM lainsäädäntöneuvos Jukka Vanhanen 0295 530 239)

Laki vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetun lain 3 §:n muuttamisesta (LA 47/2014 vp). Lain voimassaoloa jatketaan kahdella vuodella eli vuoden 2016 loppuun. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM neuvotteleva virkamies Risto Sakki 0295 530 294)

Laki jäteverolain muuttamisesta (HE 126/2014 vp). Jäteveron tasoa korotetaan 55 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Lisäksi jäteverolakiin lisätään säännös, jonka mukaan verovelvollisen tulee antaa jäteveroilmoituksen ohella ilmoitus verokautena kaatopaikalle toimitetuista jätteistä, jotka eivät ole veronalaisia. Tilastoilmoitus annetaan lain toimivuuden seurantaa ja kehittämistä varten. Lisäksi jäteverolakiin tehdään eräitä selventäviä ja teknisluonteisia muutoksia. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM neuvotteleva virkamies Krista Sinisalo 0295 530 248)

Laki valtion eläkerahastosta annetun lain 6 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 134/2014 vp). Lakia muutetaan väliaikaisesti siten, että mahdollistetaan rahastosta valtion talousarvioon siirrettävän määrän kertaluonteinen korottaminen vuonna 2015 enintään 500 miljoonalla eurolla. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM neuvotteleva virkamies Jaakko Weuro 0295 530 302)

Laki autoverolain muuttamisesta (HE 125/2014 vp). Takseille myönnettävää autoveron alennusta muutetaan. Isojen erikoisvarusteltujen esteettömien tilataksien, koulukuljetustaksien ja invataksien autoverotuet säilytetään. Maahanmuuton yhteydessä muuttotavarana tuotavien ajoneuvojen veronalennus poistetaan. Lakiin lisätään säännös Suomessa vakinaisesti asuvan henkilön oikeudesta käyttää toisessa Euroopan talousalueen valtiossa rekisteröityä ajoneuvoa 14 päivää Suomessa veroa suorittamatta. Lisäksi sallitaan toisessa jäsenvaltiossa rekisteröidyn työsuhdeauton lainaaminen perheenjäsenille. Autoveron palautukselle maksetaan korkoa, kun veroa palautetaan vietäessä Suomessa verotettu tänne määräaikaista käyttöä varten tuotu auto pysyvästi maasta. Lisäksi lakiin tehdään muutoksia koskien tilanteita, joissa Liikenteen turvallisuusvirasto kantaa autoveron ajoneuvon ensirekisteröinnin jälkeen. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM hallitussihteeri Markus Teräväinen 0295 530 719)

Laki ajoneuvoverolain muuttamisesta (HE 124/2014 vp). Ajoneuvoveron perusveron tasoa korotetaan verotuottojen lisäämiseksi ja veron ohjausvaikutuksen parantamiseksi. Korotus on päästön määrästä riippuen 12-69 euroa vuositasolla. Ajoneuvokannan keskipäästöisellä autolla vero nousee noin 60 euroa vuodessa. Korotus painottuu lievästi keski- ja suuripäästöisiin ajoneuvoihin. Lisäksi lakiin tehdään useita teknisluonteisia muutoksia. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM hallitussihteeri Markus Teräväinen 0295 530 719)

Vuoden 2015 tuloveroasteikkolaki, laki tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta, laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 §:n muuttamisesta annetun lain kumoamisesta ja laki Verohallinnosta annetun lain 11 §:n muuttamisesta (HE 122/2014 vp). Vuoden 2015 tuloveroasteikkolaki sisältää valtionverotuksessa sovellettavan progressiivisen ansiotulon tuloveroasteikon. Asteikon ylimmän tuloluokan euromääräistä rajaa alennetaan 90 000 euroon. Asteikon tulorajoja, lukuun ottamatta kahta ylintä tulorajaa, korotetaan noin 1,5 prosentilla. Lisäksi tehdään muutoksia muihin verolakeihin. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (VM ylitarkastaja Timo Annala 0295 530 318)

Laki tuloverolain muuttamisesta ja laki arvonlisäverolain muuttamisesta (HE 220/2014 vp). Ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden tuloverotuksesta säädetään vastaavalla tavalla kuin yliopistojen tuloverotuksesta. Ammattikorkeakoululain 5 §:ssä tarkoitetut ammattikorkeakouluosakeyhtiöt ovat verovelvollisia elinkeinotulostaan yhteisöihin sovellettavan 20 prosentin verokannan mukaisesti sekä muuhun kuin yleiseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulostaan kunnalle ja seurakunnalle alennetun verokannan mukaisesti. Ammattikorkeakoulujen varsinainen toiminta jää verotuksen ulkopuolelle. Arvonlisäverolakiin lisätään säännös ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden arvonlisäverovelvollisuudesta. Myös ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden verotusasemasta säädetään vastaavalla tavalla kuin yliopistojen arvonlisäverotuksesta. Ammattikorkeakouluosakeyhtiöt ovat verovelvollisia liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä. Ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden tarjoamat lakisääteiset koulutuspalvelut ovat edelleen verottomia. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. Tuloverotusta koskevia säännöksiä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa. (VM erityisasiantuntija Tarja Järvinen 0295 530 089)

Laki Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta (HE 53/2014 vp). Arvonlisäverolain 70 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua verottomuutta ei sovelleta silloin, kun kerran viikossa tai harvemmin ilmestyvä sanoma- tai aikakauslehti kuljetetaan Ahvenanmaan maakunnasta muualle Suomeen. Myynnistä ei kuitenkaan suoriteta veroa siltä osin kuin veroa on suoritettava lehden maahantuonnista. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (VM erityisasiantuntija Tuula Karjalainen 0295 530 542)

Laki perusopetuslain 26 a ja 35 §:n muuttamisesta (HE 135/2014 vp). Perusopetuslakia muutetaan siten, että esiopetus tulee velvoittavaksi. Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (OKM hallitusneuvos Anne-Marie Brisson 0295 330 079)

Laki Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta ja laki maatalouden interventiorahastosta annetun lain muuttamisesta (HE 118/2014 vp). Lailla Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta säädetään rahaston kansallisen toimintaohjelman valmistelusta sekä siihen liittyvistä viranomaisten ja kalatalouden toimintaryhmien tehtävistä sekä tuensaajaan, tukikelpoisiin kustannuksiin ja tuen hakemiseen, myöntämiseen, maksamiseen ja takaisinperintään liittyvistä täsmennyksistä. Ohjelmakautta 2007-2013 koskeva laki Euroopan kalatalousrahaston kansallisesta hallinnoinnista ja elinkeinokalataloudelle myönnettävistä tuista kumotaan. Maatalouden interventiorahastosta annettua lakia muutetaan siten, että maatalouden interventiorahastosta ei jatkossa rahoiteta yhteiseen kalatalouspolitiikkaan liittyviä interventiotoimenpiteitä. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (MMM lainsäädäntöneuvos Heidi Aliranta 0295 162 410)

Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta (HE 141/2014 vp). Maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain mukaisen tukijärjestelmän soveltamista jatketaan siten, että luopumistukea voidaan myöntää maatalousyrittäjälle, joka luopuu laissa säädetyin tavoin maatalouden harjoittamisesta vuosina 2015-2018. Lakiin tehdään tuensaajan ikää sekä luovutettavan maatilan elinkelpoisuuden arvioinnissa sovellettavaa, tilalla harjoitettavasta maataloudesta saatavaa vähimmäistuloa koskevia muutoksia. Luopumistuen saamisen vähimmäisikää nostetaan vuosina 2017 ja 2018 lähisukulaisten välillä tapahtuvien sukupolvenvaihdosten osalta nykyisestä 59 vuodesta 60 vuoteen. Porotalouden osalta ikärajaa nostetaan vuosina 2017 ja 2018 nykyisestä 56 vuodesta 57 vuoteen. Maatilan taloudellista elinkelpoisuutta arvioitaessa maatilalta edellytetään saatavan yritystuloa luopumista seuraavan viiden vuoden ajan 15 000 euroa vuodessa, kuten voimassa olevan lainsäädännön mukaankin. Vuoden 2015 alusta lukien tästä tulosta vähintään 12 000 euroa vuodessa on tultava maataloudesta saatavasta tulosta. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (MMM hallitussihteeri Jarno Virta 0295 162 105)

Laki kansainvälisestä maantieliikenteestä Valko-Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 221/2014 vp). Sopimuksen tärkein muutos koskee vastavuoroista tieveroista vapauttamista ja lisäksi kuljetuslupajärjestelmän laajentamista koskemaan yli 6 tonnin kokonaispainoisten ajoneuvojen sijasta yli 3,5 tonnin kokonaispainoisia autoja kuten yleisesti muidenkin maiden kanssa solmituissa vastaavissa tieliikennesopimuksissa on sovittu. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (LVM hallitusneuvos Jorma Hörkkö 0295 342 503)

Laki vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta (HE 222/2014 vp). Lakiin vaarallisten aineiden kuljetuksesta lisätään säännökset VAK-katsastuksia suorittavien ja VAK-hyväksyntöjä myöntävien henkilöiden erikoiskoulutusta antavalta jatkokouluttajalta edellytettävästä jatkokoulutusluvasta ja sen valvonnasta. Lisäksi lakiin tehdään eräitä muita teknisiä muutoksia ja täsmennyksiä. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (LVM hallitusneuvos Tiina Ranne 0295 342 004)

Laki ajoneuvolain muuttamisesta, laki tieliikennelain muuttamisesta ja laki autoverolain 3 §:n muuttamisesta (HE 119/2014 vp). Lakimuutoksilla uudistetaan ajoneuvoja koskevien säännösten ja määräysten antovaltuudet sekä tarkistetaan liikenne- ja viestintäministeriön sekä Liikenteen turvallisuusviraston välistä ajoneuvojen norminannon työnjakoa. Muiden ajoneuvojen kuin autojen ja niiden perävaunujen teknisiä vaatimuksia koskevat yksityiskohtaisten normien antovaltuudet siirretään Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa yksityiskohtaiset tekniset määräykset moottoripyörille, mopoille, traktoreille, liikennetraktoreille, moottorityökoneille ja polkupyörille sekä näiden ajoneuvoluokkien perävaunuille. Norminantovaltuuksien siirtoon liittyen autoverolaissa oleva valtuus säätää ajoneuvojen osien prosenttiosuuksien määrittämisestä annetaan liikenne- ja viestintäministeriön sijasta valtioneuvostolle. Lisäksi lakeihin tehdään vähäisiä muita muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (LVM liikenneneuvos Kari Saari 0295 342 557)

Laki valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 142/2014 vp). Lakia muutetaan siten, että valtion talousarviosta valtion televisio- ja radiorahastolle julkisen palvelun kustannusten kattamiseen suoritettavaan määrärahaan ei vuodelle 2015 tehdä lain 3 §:ssä säädetyn indeksin mukaista vuotuista korotusta. Laki tulee voimaan 1.1.2015 ja se on voimassa 31.12.2015 saakka. (LVM viestintäneuvos Elina Normo 0295 342 463)

Laki katsastustoiminnan valvontamaksusta annetun lain 5 §:n muuttamisesta (HE 144/2014 vp). Katsastustoiminnan valvontamaksun määrä lasketaan 2,20 euroon. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (LVM yli-insinööri Maria Rautavirta 0295 342 564)

Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain 8 §:n muuttamisesta (HE 145/2014 vp). Lakia muutetaan siten, että Viestintävirasto voi myöntää valtion tukea myös niissä kunnissa toteutettaville laajakaistahankkeille, joiden hankkeita on tähän saakka tuettu Euroopan unionin maaseuturahastosta. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (LVM neuvotteleva virkamies Elina Thorström 0295 342 393)

Laki kaupparekisterilain muuttamisesta, laki yhdistyslain muuttamisesta ja laki yritys- ja yhteisötietolain 10 §:n muuttamisesta (HE 149/2014 vp). Lakien muutoksilla keskitetään Patentti- ja rekisterihallituksen paikallisviranomaisina toimivien maistraattien ja ELY-keskusten tehtäviä Patentti- ja rekisterihallitukselle. Lait tulevat voimaan 1.9.2015. (TEM ylitarkastaja Mika Kotala 0295 047 033)

Laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta (HE 96/2014 vp). Lakiin lisätään säännös työeläkevakuutusyhtiön hallituksen velvollisuudesta vahvistaa yhtiölle omistajaohjauksen periaatteet. Lisäksi yhtiölle säädetään velvollisuus pitää julkista luetteloa hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan sekä muun johdon ja sijoitustoimintaan osallistuvan henkilökunnan jäsenyyksistä taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti merkittävien muiden yhteisöjen tai säätiöiden hallintoelimissä. Työeläkevakuutusyhtiön hallituksen tehtäviin lisätään mahdollisten eturistiriitojen hallitsemiseksi toteutettavien kirjallisten menettelytapojen hyväksyminen. Hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan esteellisyyttä osallistua asian käsittelyyn yhtiön hallituksessa koskevaa säännöstä täsmennetään. Työeläkevakuutusyhtiön johdon kanssa tehtävät merkittävät liiketoimet on käsiteltävä yhtiön hallituksessa ja liiketoimien keskeinen sisältö on julkistettava. Lakiin lisätään lisäksi säännökset työeläkevakuutusyhtiön sisäpiiristä ja sisäpiiriin kuuluvien arvopaperiomistuksia koskevasta julkisesta rekisteristä. Työeläkevakuutusyhtiön hallintojärjestelmää koskevaa sääntelyä täsmennetään. Lisäksi lakiin lisätään uusi säännös palkitsemisjärjestelmästä. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (STM johtaja Heli Backman 0295 163 179)

Laki työttömyysturvalain muuttamisesta, laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta (HE 151/2014 vp). Ansiopäivärahan laskentasääntöä muutetaan siten, että ansiopäiväraha alenee niiltä, joiden palkka ylittää 3 115 euroa kuukaudessa. Lisäksi korotetun ansio-osan määrää alennetaan. Ansiopäivärahaan tehtävistä muutoksista syntyy noin 50 miljoonan euron säästö työttömyysvakuutusmaksuilla rahoitettaviin ansiopäivärahamenoihin. Tämä säästö tilitetään Kansaneläkelaitokselle alentamaan valtion rahoitusvastuuta päivärahamenoista. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (STM johtaja Esko Salo 0295 163 422)

Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (HE 223/2014 vp). Lailla säädetään työttömyysvakuutusmaksut vuodelle 2015. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (STM johtaja Esko Salo 0295 163 422)

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta, laki potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta, laki sosiaalihuoltolain 59 §:n kumoamisesta, laki kansanterveyslain 45 §:n kumoamisesta, laki erikoissairaanhoitolain 53 a §:n kumoamisesta, laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 78 §:n kumoamisesta, laki mielenterveyslain 33 d §:n kumoamisesta, laki tartuntatautilain 38 a §:n kumoamisesta, laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 24 §:n 5 momentin kumoamisesta, laki yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 38 §:n kumoamisesta ja laki yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 22 b §:n kumoamisesta (HE 185/2014 vp). Laeilla tarkennetaan muistutusmenettelyä koskevia säännöksiä. Lisäksi yhdenmukaistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluasioiden käsittely hallintolain kanteluasioiden käsittelyä koskevien uusien säännösten mukaiseksi. Lait tulevat voimaan 1.1.2015. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Talonen 0295 163 357)

Laki lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta (HE 165/2014 vp). Kaikkia lapsilisän tasoja alennetaan 8,1 prosenttia. Alentaminen ei koske lapsilisän yksinhuoltajakorotusta. Lapsilisän alentaminen ei vaikuta toimeentulotukea saavien perheiden taloustilanteeseen, sillä toimeentulotukilaskelmassa lapsilisä otetaan huomioon toimeentulotuen määrään vaikuttavana tulona. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (STM hallitussihteeri Liisa Holopainen 0295 163 408)

Laki työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta (HE 203/2014 vp). Muutokset ovat lainsäädäntöteknisiä eikä niillä ole vaikutusta nykyiseen soveltamiskäytäntöön. Laki tulee voimaan 1.1.2015 ja sitä sovelletaan takautuvasti vuoden 2014 alusta. (STM hallitussihteeri Pia Nissinen 0295 163 186)

Laki asuntosäästöpalkkiolain 3 §:n muuttamisesta (HE 214/2014 vp). Asuntosäästöpalkkiolakia muutetaan siten, että säästösopimuksen teon yläikärajaa nostetaan 39 vuoteen tämä ikä mukaan lukien. Laki tulee voimaan 1.1.2015. (YM ylitarkastaja Jorma Pietiläinen 0400 143 870)

Tasavallan presidentti hyväksyi turvallisista konteista vuonna 1972 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteiden muutokset sekä vahvisti lain turvallisista konteista vuonna 1972 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteiden muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja lain konttilain muuttamisesta (HE 87/2014 vp). Konttiyleissopimusta sovelletaan kansainvälisessä liikenteessä käytettäviin uusiin ja vanhoihin kontteihin lukuun ottamatta erityisesti ilmakuljetuksiin tarkoitettuja kontteja. Konttiyleissopimuksen liitteiden muutokset hyväksyttiin Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriturvallisuuskomitean istunnossa vuonna 2010. Muutokset koskevat hyväksyttyä tarkastusohjelmaa sekä kontteja valvovien viranomaisten tehtäviä. Lakien voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (LVM hallitusneuvos Silja Ruokola 0295 342 367)

KANSAINVÄLISET ASIAT

Tasavallan presidentti päätti 12.12.2014 seuraavat kansainväliset asiat:

Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Norjan, Viron, Liettuan, Latvian ja Irlannin muodostaman EU:n pohjoismaisen taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1.-30.6.2015. (UM lähetystöneuvos Minna Laajava 0295 351 194)

Suomen osallistumisen jatkaminen YK:n UNIFIL – rauhanturvaoperaatiossa Libanonissa enintään 350 sotilaalla 1.6.2015-31.5.2016. (UM lähetystöneuvos Jonna Laurmaa 0295 350 032)

Suomen Ramallah’n yhteystoimiston päällikön, ulkoasiainneuvos Pirkko-Liisa Kyöstilän tai hänen estyneenä ollessaan ulkoasiainsihteeri Sanna Kyllösen valtuuttaminen allekirjoittamaan Suomen tuesta palestiinalaishallinnon opetussektorille Suomen tasavallan hallituksen ja palestiinalaishallinnon välillä tehdyn sopimuksen ja sanotun sopimuksen hyväksyminen. Sopimus ei sisällä lainsäädännön alaan kuuluvia tai muita eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ja se on tarkoitus allekirjoittaa Ramallah'ssa viimeistään tammikuussa 2015. Sopimus tulee sen XIII artiklan mukaan voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun sopimus on allekirjoitettu. Sopimus tullaan saattamaan voimaan valtioneuvoston asetuksella. (UM lähetystöneuvos Kirsikka Lehto-Asikainen 0295 351 851)

Euroopan neuvoston dopingin vastaisen yleissopimuksen ja Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (Unesco) kansainvälisen dopingin vastaisen yleissopimuksen liitteiden muutosten hyväksyminen. (OKM kulttuuriasiainneuvos Satu Heikkinen 0295 330 102)

Tasavallan presidentti hyväksyi alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistettuun VI liitteeseen liittyvän vuoden 2008 typen oksidien teknisen säännöstön ja siihen myöhemmin tehdyt muutokset sekä mainitun yleissopimuksen uudistettuun VI liitteeseen tehdyt muutokset. (LVM hallitusneuvos Lolan Eriksson 0295 342 493)

MUUTA

Tasavallan presidentti päätti 12.12.2014 seuraavat asiat:

Tasavallan presidentti päätti määrätä Ålands miljö- och hälsoskyddsmyndighet -nimisestä viranomaisesta annetun maakuntalain 1 a §:n 1 momentin raukeamaan ja muilta osin olla käyttämättä veto-oikeuttaan maakuntalain osalta. (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 12.12.2014 seuraavat nimitysasiat:

Abujan suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Pirjo Suomela-Chowdhuryn sivuakkreditointi Beniniin. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Puolustusministeriön osastopäällikön, kenraalimajuri Esa Ilmari Pulkkisen nimittäminen kenraalin virkaan määräajaksi 1.1.2015-30.6.2015. (PLM hallitusneuvos Jari Kajavirta 0295 140 430)

 
Sivun alkuun