Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tervetuloa Säätytalolle keskustelemaan puolustuksesta lauantaina 26.8.

försvarsministeriet
Julkaisuajankohta 18.8.2017 12.02
Tiedote

Ovet ovat avoinna Valtioneuvoston linnassa, Säätytalolla ja monessa muussa valtioneuvoston rakennuksessa lauantaina 26. elokuuta klo 10-14. Tarkoituksena on, että yleisölle tarjotaan valtioneuvoston tiloihin tutustumisen lisäksi mahdollisuus kuulla virkamiehiä ja keskustella heidän kanssaan.

Puolustusministeriö osallistuu avoimiin oviin kutsumalla kansalaisia keskustelemaan ajankohtaisista puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista Säätytalolla.

Muuttunut turvallisuusympäristö asettaa Suomen puolustukselle uusia vaatimuksia. Siksi puolustus ja turvallisuus ovatkin olleet näkyvästi esillä julkisessa keskustelussa viime vuosina, ja kansalaisten kiinnostus asioihin on kasvanut. Säätytalolla on paikalla avointen ovien lauantaina kymmenkunta puolustusministeriön asiantuntijavirkamiestä kertomassa ja kuuntelemassa kansalaisten näkemyksiä mm. seuraavista aiheista:

- Puolustuspolitiikka ja valtioneuvoston puolustusselonteko

- Tiivistyvä kansainvälinen puolustusyhteistyö

- Puolustuksen materiaalihankinnat

- Tulevat strategiset suurhankinnat, eli ilmavoimien Hornetien korvaajat ja merivoimien Laivue2020 -hanke

- Ajankohtaiset lainsäädäntöhankkeet, liittyen mm. valmiuteen ja tiedusteluun

- Puolustushallinnon ympäristöasiat

- Informaatiovaikuttaminen ja disinformaatio

- Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus

- Puolustusta koskeva tutkimustoiminta

Valtioneuvoston avoimet ovet on osa Suomi 100 Yhdessä-viikonloppua.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa viestintäjohtaja Max Arhippainen, puh 0295 140120 ja hallintojohtaja Hannu Antikainen, puh 0295 140500.

Lisätietoa valtioneuvoston avoimista ovista yleensä http://valtioneuvosto.fi/avoimet-ovet.

Lisätietoa Yhdessä-viikonlopusta http://suomifinland100.fi/yhdessa-viikonloppu/.

 
Sivun alkuun