Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tiede piirtää karttaa kohti YK-tavoitteita

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 12.7.2019 13.29
Uutinen

Kansainvälisen tutkijapaneelin professori Eeva Furman kertoo videohaastattelussa, millaista viestiä on odotettavissa syyskuussa julkistettavalta kestävän kehityksen raportilta.

New Yorkissa on parhaillaan koolla YK:n kestävän kehityksen korkean tason foorumi, jossa eri maat kertovat edistyksestään maailman yhteisten kehitystavoitteiden toimeenpanossa. Tavoitteiden (Agenda 2030) laatimisesta on kulunut nyt neljä vuotta, ja toteutuksen tueksi tilattu, tieteelliseen tutkimukseen nojaava Global Sustainable Development –raportti alkaa olla loppusuoralla.

Professori Eeva Furmanin mukaan odotettavissa on raportti, joka ei tarkastele kestävän kehityksen 17 tavoitetta erikseen tai yksittäisten indikaattorien kautta. Se tarjoaa kokonaisvaltaisempaa otetta ja käytännönläheisiä toimintamalleja, jotka liittyvät ruoantuotannon, luonnonjärjestelmien tai talouden kaltaisiin kokonaisuuksiin ja eri tavoitteiden välisiin kytköksiin.

”Raportti ei laita maita järjestykseen kestävän kehityksen asteikolla. Siitä näkökulmasta olemme kaikki, Suomi mukaan lukien, kehitysmaita”, Furman toteaa.

Katso videohaastattelu (4min22s), jossa Furman kertoo, mikä hänet on tutkimustyössä yllättänyt ja missä hän näkee ratkaisujen avaimia

Linkin takana lisätietoa kansainvälisestä tutkijapaneelista (UM-tiedote 5.1.2017).

 

 
Sivun alkuun