Koronavirus: valtioneuvoston  tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta sekä thl.fi

Ulkoministeri Haavisto osallistuu EU:n epäviralliseen ulkoministerikokoukseen videoyhteydellä

Ulkoministeriö 2.4.2020 15.50
Tiedote

EU:n ulkoministerit kokoontuvat jälleen epäviralliseen videokokoukseen perjantaina 3.4.2020. Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Pekka Haavisto. Kokouksen pääaiheena on koronavirustilanne.

EU:n ulkoministerit jatkavat keskustelua kansainvälisistä toimista koronavirustilanteeseen vastaamiseksi. Tarkoitus on keskustella EU-kansalaisten kotiutuksista, konsuliyhteistyöstä ja pandemian pidemmän aikavälin ulko- ja turvallisuuspoliittisista vaikutuksista. Lisäksi käydään keskustelua EU:n tuesta ja proaktiivisista viesteistä kansainväliselle yhteisölle pandemian taltuttamiseksi.

”On tärkeää työskennellä aktiivisesti sen eteen, ettei koronavirusta käytetä kansainvälisissä suhteissa vastakkainasettelun lisäämiseen”, ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo.

Suomi katsoo, että disinformaatioon vastaaminen edellyttää EU:lta vahvaa, yhtenäistä viestintää. EU:n tulee myös edelleen tiivistää kansainvälisiä kumppanuuksiaan muun muassa Afrikan maiden kanssa, jotta kriisiin voidaan vastata yhdessä.

Lisätietoja: Eurooppa-kirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]