Ulkoministeri Soini Islantiin

Ulkoministeriö 11.1.2019 9.44
Tiedote

Ulkoministeri Timo Soini vierailee 13.-15.1. Islannissa.

Vierailua isännöi ulko- ja ulkomaankauppaministeri Guðlaugur Þór Þórðarson. Ulkoministeri Timo Soini tapaa vierailun aikana myös Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannessonin, ja parlamentin, Althingin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Áslaug Arna Sigurbjörnsdóttirin sekä valiokunnan jäseniä.

Tapaamisissa keskustellaan Suomen ja Islannin kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Lisäksi keskeisenä aiheena on arktiset kysymykset. Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Suomelta Islannille toukokuussa.

Suomi on puheenjohtajuuskautensa aikana pyrkinyt vauhdittamaan konkreettisia toimia, joilla vähennetään mustan hiilen päästöjä. Suomi on tyytyväinen, että Islanti on sitoutunut jatkamaan mustahiilityötä.

”Keskeinen viestini islantilaisille on se, että he voivat luottaa Suomen tukeen puheenjohtajuusohjelmansa valmistelussa. Arktinen alue on meidän kaikkien yhteinen ja yhdessä sen eteen on ponnisteltava”, ulkoministeri Soini korostaa.

Vierailun aikana ulkoministeri Soini myös puhuu arktisesta yhteistyöstä ja keskustelee arktisten asiantuntijoiden kanssa Akureyrin yliopistossa. Akureyri on arktisen tutkimuksen keskittymä Islannissa ja toiseksi suurin kaupunkikeskus Reykjavíkin suurkaupunkialueen jälkeen.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Riikka Taivassalo, puh. +358 46 923 4581 ja lähetystöneuvos, Ann-Christine Krank, Pohjoisen Euroopan yksikkö, puh. + 358 295 350 111.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]