Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeri Soini: Sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää puolustettava

utrikesministeriet
Julkaisuajankohta 17.5.2018 6.00
Tiedote

Ulkoministeri Timo Soini osallistuu 17.–18.5.2018 Euroopan neuvoston ulkoministerikokoukseen Tanskan Helsingørissä.

Euroopan neuvosto on Euroopan laajin ja vanhin valtioiden välinen järjestö, jonka perustehtävä on ihmisoikeuksien, moniarvoisen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen turvaaminen ja kehittäminen. Suomi toimii ministerikomitean puheenjohtajana marraskuusta 2018 alkaen ja seuraava ulkoministerikokous järjestetään Suomessa toukokuussa 2019.

"Ihmisoikeus- ja oikeusvaltiojärjestelmä turvaa sääntöpohjaista monenkeskistä yhteistyötä valtioiden välillä. Tätä on puolustettava. Euroopan neuvosto on monella tapaa haastavassa tilanteessa: ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan yhä enemmän monissa maissa. Lisäksi järjestö on joutunut myös poliittisten ja taloudellisten ongelmien eteen", ulkoministeri Timo Soini toteaa.

Ulkoministeri Soinin Tanskan vierailuun kuuluu lisäksi puhetilaisuus Kööpenhaminan yliopistossa. Puhetilaisuuden aiheena on Suomen puheenjohtajuus Arktisessa neuvostossa.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Riikka Taivassalo, puh. +358 46 923 4581, vastuuvirkamies Merja Lahtinen, puh. +358 295 350 971

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

 
Sivun alkuun